Rakastamisen ihmemaa

Kattelin tuossa Maajussille morsiamen viimesen jakson ja ihmetytti taas siellä semmonen yksi juttu. Nimittäin se kun tyypit (varsinki naiset), että kyllä he jo siinä telkkarista miehen nähessä aattelivat, että tuossa se mies on ja tulee toimimaan suhde ja laaplaaplaap. Se mikä siinä mua rupes ihmetyttämään niin, että miten ihmeessä jostain telkkarista voi hoksata, että tuon ihmisen kanssa vois saada aikaan toimivan parisuhteen. Saati sitten, että tuossa on se oikea. Ja nyt en siis halua heitä millään tavalla halveksi tai loukata. Ihmettelen vain.

Itse oon jossain vaiheessa varhaisteiniaikana kaikkien lällyromanttisten kirjojen, leffojen ja ties minkä vaikutuksesta alkanut aina etsiskelemään sitä rakkautta ensisilmäyksellä vaikka en varsinaisesti vakavissani uskokkaan siihen. Yhden kerran oon huomannu ihastuneeni sillä sekunnilla kun oon ihmisen nähnyt, mutta rakastumisesta se oli vielä kaukana.

Oon tähänastisen elämän aikana ajatellu rakastavani muutamaakin ihmistä, mutta kun oon asiaa tarkemmin pohdiskellu niin en usko, että olisin oikeasti rakastanut ketään heistä. Kyllä, oon ollu useimpiin tosi isosti ihastunu, mutta tuskin rakastunut. Jossain vaiheessa luulin myös, että tietäisin mitä rakkaus on, mutta en oikeastaan usko siihenkään. Haluaisin uskoa siihen, että sitten kun rakastuu niin siitä ei voi erehtyä. Tiedä sitten.

Sitä mä myös isosti ihmettelen, että jos olis olemassa ihmiselle joku se-oikea niin miten voi näistä maailman suunnilleen 7 miljardista päänupista elämän aika sattua nokakkain aina just ne kaks joiden pitääki sattua yhteen. Jännä juttu. Ja se tärkein kysymys: MISSÄ SE MUN OIKEA ON? Tänne ja heti sieltä. Vaikka mulla just nyt onki nielutulehdus niin oon oikeesti kuitenki tosi kiva ja fiksu. NO joo, niin varmaan.

Mutta oikeesti, miten toi homma oikeen toimii. Sen mä vaan haluaisin tietää.

Onneksi kehitys kehittyy

Lööpit on taas täynnä persuja ja joka tuutista tulee mielipidettä ja lausuntoa siitä kuinka homot on sitä ja tätä  ja tuota ja aina vaan paha asia. Ainaki näiden muutaman ihmisen mielestä jotka sitä jaksaa lehdissä ja joka muussa paikassa huutaa. Niinkö suuri on heidän homofobiansa?

Surettaa tämmöinen, että tuollaiset mustavalkoisesti ajattelevat ja rasistiset ihmiset on päättämässä koko maan asioista ja vielä viitsivät julkisesti päästellä suustaan niinkin ala-arvoisia kommentteja kuin nyt on taas päästelty.

Onneksi kuitenkin on ainakin mun mielestä täysi selviö miten tässä tulee ajan kanssa käymään. Samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin uusien, isojen asioiden. Silloin kun minä olin lapsi pidettiin naispappeutta pahana ja mahdottomana asiana ja nykyään se on jo ihan luonnollinen asia eikä sitä ihmetellä jos seurakunnassa on nainen papin virassa. Muutos tuli, aika kului ja yllättäen asia ei enää ollutkaan uusi ja ihmeellinen vaan ihan tavallinen asia.

Sama homma sinkkunaisten hedelmöityshoitojen kanssa. Ensin vastustetaan ja puhutaan siitä kuinka lapsi varmasti kasvaa ihan miten sattuu jos sen sinkku kasvattaa. Sama homma adoption kanssa. Mutta kuinkas onkaa nyt kun molemmat lait on olleet voimassa aikansa? Normaaleja asioita.

Jokainen asia vaatii aikansa ja paikkansa. Homoavioliitoista puhutaan nyt, mutta kun (en viitsi edes kyseenalaistaa) laki hyväksytään ja aikaa vähän kuluu niin oon ihan vakuuttunut, että siitäkin tulee ihmisten mielissä ihan tavallinen asia. Onneksi kehitys kehittyy ja ajat muuttuvat. Jonakin päivänä tulee seki päivä kun koulussa kerrotaan lapsille tästä ajasta ja lapset ihmettelee miksi niitä homoliittoja on niin kovasti vastustettu. Aikaa se vaatii mutta kyllä se sieltä tulee. Näin mä uskon.

Mitä tekisin jos voittaisin lotossa?

Kävin juuri heittämässä sisään elämäni ensimmäiset lottorivit. Tässä äkkirikastumista odotellessa tuli sitten leikittyä sillä samalla ajatuksella jolla varmasti jokainen joskus lotonnut ihminen on joskus leikitellyt. Eli, mitä tekisin jos voittaisin lotossa. Tämän viikonlopun 10 ja puolen mijoonan euron voitollahan tekisi kyllä todella paljon yhtä ja toista.
Itse ajattelin tehdä ainakin nämä asiat:
Auttaisin läheisiäni rahallisesti
Ostaisin asunnon
Tekisin pitkän lomamatkan
Lopettaisin työttömyyskorvauksien ja asumistuen nostamisen
Maksaisin opintovelan
Hankkisin ajokortin ja auton
Lahjoittaisin rahaa tärkeiksi näkemilleni kohteille, kuten mielenterveystyö
Ja tietysti myös sijoittaisin sitä vaikka sitten tulevia sukupolvia ajatellen.

Myös joitain merkityksettömämpiä juttuja tekisin, kuten, että baarissa huutaisin suureen ääneen "Kierros kaikille". Ja tietysti sen verran harraistaisin turhamaisuutta, että uusisin koko vaatekaapin sisällön, palkkaisin personal trainerin ja kaikenlaista muuta pientä kivaa.

kaiken tämän jälkeen voisin vetäytyä elämään kivaa, rahahuolista vapaata elämää ostamaani asuntoon. Mutta koska en myöskään haluaisi tuudittaa koko elämääni pelkän rahan varaan.hankkisin todennäköisesti myös lisää koulutusta ja saattaisinpa mennä sen jälkeen myös töihin. Luultavasti menisin.

Tämä on vain haaveilua ja mitä todennäköisemmin olen viikonlopun jälkeen yhtään sen rikkaanpi kuin nytkään. Todennäköisesti köyhempi vain. Mutta haaveethan ei mitään maksa ja ainakin mulla on jaloja tarkoitusperiä mielessäni. Ja olen hieman taipuvainen pitämään hyvänä enteenä sitä, että lottoa viemään lähtiessäni tulin jättäneeksi avaimeni ja puhelimeni sissän asuntooni ja jouduin ensin häiritsemään naapuria lainatakseni puhelinta soittaakseni isännöintipalveluun. Oven sain auki mutta tästä rapsahti 15€:n maksu. Onneksi ei sentään sen isompaa. Jospa edes tuon rahan saisi tuolta veikkaukselta. Rahaahan se on vähäkin raha :D

Onko koolla väliä

Ai että, pääsen taas jännän äärelle ja hetkeksi avautumaan tästä niin ihasta asiasta. Tulin nimittäin pitkän päivän jälkeen kotiin ja avasin koneen. Pääsin pistäytyä irc-galleriassa. Joo kyllä minulla on siellä(kin) tunnukset jotka on olleet siellä varmaan siitä asti kun olin 15. No sinne oli tullut pyyntö kaveriksi joltain jätkältä. Tyyppi oli pakalla ja alkoi juttelemaan. Kyseli ensin ihan normisti fiiliksiä ja mainitsin että on ollut vähän pitkä päivä. Hän halusi minua piristää rankan päivän jälkeen ja kun ei ollut parempaakaan tekemistä niin sanoin että no saahan tuota yrittää.

Tässä vaiheessa tuli häneltä sitten tämä kysymys: "onko koolla väliä?" Hän haluasi tietää valitsisinko kahdesta miehestä mahtavan ulkonäön ja keskiverto elimellä varustetun vai ulkonäöltä keskiverto tyypin jolla on mahtava mela. Sanoin että jos olisi pakko valita jompi kumpi niin kyllä ottaisin sen ensimmäisen eli hieman vaatimattomammin etuvarustellun. Lisäsin että kylläkään pelkän ulkonäön ja kullin koon perusteella en valitsis yhtään ketään vaan vähän muutakin siihen tarvitaan.

Kävi mielessä keskustelun jatkuessa että kärsiiköhän kyseinen tyyppi jonkinlaisista lievistä itsetunto-ongelmista. Tässä matkan varrella kun olen tullut siihen tulokseen että koon merkitystä naisilta kyselevät yleensä miehistä ne joilla on joko liian pieni tai liian iso vehje. Epävarmuus on suuri. Keskivertokaverit ei juuri kysele. Voi se olla toisinkin mutta tällainen tuntuma mulla on asiasta.

Tässä sivussa tyyppi kerkesi udella minulta omistanko ja käytänkö korkokenkiä ja sanoi että itse tykkää niistä ja että kannattais laittaa esille enemmänkin sellasia kuvia joissa on korkokengät kun pojat niistä tykkää. Kerroin sitten että no minulle se poikien tykkääminen on ihan se ja sama kun en itse ole kiinnostunut niistä. "jaa, että oot vaihtanut tyttöihin?" Vastasin että joo näin on. "No mä taidan kirjoitella sitten väärälle naiselle", oli tyypin viimeinen kommentti jonka jälkeen keskustelu ruutuun ilmestyi teksti: Tämä käyttäjä on poistunut paikalta. Naureskelin itsekseni että no jopas oli läpinäkyvä tapaus. Korkokengät kiinnosti ja pillukin selvästi. Heti kun selvisi että kumpiakaan ei saa niin moikkaamatta pois paikalta. Ja itseasiassa siitä sikisi ajatus kirjoittaa tapauksesta tämä blogipostaus. Onneksi maailmassa on ihmisiä joista saa revityksi huumoria :D

Jos raamattua ei olisi...

Jos raamattua ei olisi, ei olisi myöskään uskonsotia. Kenenkään kaulaa ei olisi katkottu satuolentojen takia. Ketään ei olisi syötetty leijonille "oikeauskoisten" hurratessa katsomossa. Ei tarvitsisi väitellä siitä onko se nyt se jumala vai saatana, jonka nimeen olisi tässä kirjassa tapettu enemmään ihmisiä.

Jos raamattua ei olisi, ei ihmisiä tarvitsisi määritellä tai eritellä uskonnollisten vakaumusten vuoksi. Opettajien ei tarvitsisi miettiä korvaavaa tekemistä muutamille oppilaille niiden liikuntatuntien ajaksi joilla opetellaan tansseja. Uskontoa ei tarvitsisi opettaa kellekkään eikä myöskään olisi tarvetta miettiä miten korvataan se aika joka menee siihen, että koko koulu menee pari kertaa vuodessa käymään kirkossa. Eikä muuten olisi sitä kirkkoakaan mihin ylipäätään mennä. Ja koska ei olisi kirkkoja, ei olisi myöskään kirkollisveroja.

Jos raamattua ei olisi, ei kenenkään tarvitsisi olla syömättä jotain ruokaa vain siksi, että satoja vuosia sitten se on ollut kiellettyä.

Jos raamattua ei olisi, olisi nainen samanvertainen miehen kanssa koska kukaan ei ajattelisi, että nainen olisi jotenkin syypää ihmiskunnan joutumioseen pois paratiisista. Nainen ei olisi miestä huononpi vaihtoehto töihin otettaessa tai kyseenalaisempi johtaja kuin mies. Tyttölapsi ei olisi yhtään sen vähemmän toivottu lapsi kuin poikalapsi eikä tyttöjen älyllisiä lahjoja kyseenalaistettaisi tai kieltäisi tyttöjä menemästä kouluun koska pojalla olisi jotenkin paremmat edellytykset oppia lukemaan kuin tytöllä.

Jos raamattua ei olisi, myös homot olisivat täysin yhdenvertaisia heteroiden kanssa. Ja jos eivät olisikaan ei kukaan voisi lytätä kenenkään oikeuksia yhdenvertaisiin oikeuksiin "lyömällä raamatulla päähän".

Jos raamattua ei olisi, ihmiset voisivat elää oikeen rauhallisesti elämänsä joutumatta miettimään joutuvatko kuoleman jälkeen taivaaseen vai helvettiin. Tosin suurin osa ei taida miettiä sitä nytkään, mutta kuolemanpelkoa ei tarvitsisi tuntea kun ketään ei enää peloteltaisi helvettiin joutumisella.

Jotenkin minusta tuntuu, että ilman raamattua maailma voisi olla taas parempi ja helpompi paikka elää.

Ajatuksia burqasta ja tasa-arvosta

Istuskelin autossa tänään matkalla hakemaan uutta kirjahyllyä minun olo-,makuu- ja työhuoneeseen tulin jostain syystä miettineeksi burqia ja naisia jotka niitä käyttävät.

Burqahan siis on tämä äärimmäisen siveä ja peittävä vaate, jota kaikkien naisten oli pakko käyttää ainakin Afganistanissa Taleban-hallinnon aikaan. Ja vaikka tämä hallintomuoto kokikin loppunsa jo vuonna 2001 käyttävät monet afganistanilaisnaiset burqaa edelleen.

Faktahan on se, että burqa on naiste vaate. Kuitenkin rupesin siinä auton penkillä istuessani miettimään, että mistä sen tietää vaikka kadulla vastaan kävelevän peittävän vaatteen alla olisikin mies. Eihän sitä tiedä jos kerran vaan silmät näkyy. Jos nekään. No Suomessa harvemmin aivan täydellistä burqaa kantavaa ihmistä tulee vastaan mutta enemmän ja vähemmän huivitettuja tapauksia kuitenkin. Ja kysehän on siitä, että naisten on peitettävä itsensä, etteivät miesten ajatukset ja teot vain livahda siveettömyyden puolelle ja osoittaa, että nainen on hyvinkin paljon miestä alempana tässä nokkimisjärjestyksessä.

No, tottakai näin feministinä ja naisena aloin mietiskelemään asiaa aina niin ihanan tasa-arvoasian valossa. Jotenkin kuitenkin sain tämän ajatuksen kulkemaan hyvinki eri polkua kuin yleensä. En alkanutkaan mielessäni haukkumaan tätä kulttuuria, joka hunnuttaa naisensa vaan mietin asiaa siltä kannalta, että naisten lisäksi myös miehet alkaisivat käyttää burqaa. Hämmästyin hieman kun takaraivoon ilmestyi ajatus siitä, että heteronormatiivisen ajatusmaailman muokkaamisessa sukupuolineutraalimmaksi saattaisi tällainenkin homma toimia.
Jos siis ajatellaan, että naisten lisäksi myös miehet alkaisivat käyttää näitä burqia, olisi lopputulos se ettei kukaan päällepäin juuri näkisi mikä kukakin sukupuoleltaan on. Täydellisen sukupuolineutraalia. Ketään ei voisi rankata miestään pois pelkästään sen vuoksi, että kyseessä on mies tai nainen. Tässä suhteessa kaikki olisivat samalla viivalla.
Seksuaalisuusmielessä ajateltuna, kun kukaan ei enää ensinäkemällä voisi määritellä ketään mihinkään sukupuoleen, voisi jokainen sitten kiinnostua kenestä vain sukupuoleen katsomatta koska väkisinkin pääpaino tulisi olemaan kiinnostuksen syntymisessä selkeästi ihmisen luonteessa. Tutustuminen olisi pakollista. Ja olen melko varma, että seksuaalirikokset tulisivat vähenemään. Enää ei voisi ainakaan kukaan perustella raiskausta sillä, että tekijää olisi pukeutumisella provosoitu.

No, todellisuus on tarua ihmeellisempää ja myös monitahoisempaa ja hankalammin itseän toteuttavaa, että ehkäpä tämä ajatus ei jaksaisi oikeassa maailmassa nousta oikeen siivilleen. Ja jos jossain tätä kokeiltaisiinkin niin ehkäpä siellä missä ne burqat kuuluu siihen kulttuuriin jo tässä vaiheessa. Luultavasti suomalaisille voisi olla shokki jos edes naiset joutuisivat burqaa käyttämään kun se ei meikälaiseen kulttuuriin kuulu. Ehkä sukupuolineutraalin maailman löuomisessa päästään eteenpäin vähemmänkin rajuilla keinoilla. Henkilökohtaisesti olen kyllä oikeen tyytyväinen ettei silmien edessä tarvitse pitää ristikkoa kun käy kaupassa.

No joo. Että tällaista ajatusta auton kyydissä istuessa.

Miten tässä hyvionvointivaltiossa on mahdollista opiskella?

Olin menossa nukkumaan mutta ajatuklset alkoi kiertää pahasti kehää tän aiheen ympärillä niin päätin sitten tulla tänne purkamaan.

Elikkä. Oma tilanne on nyt se että olen työtön. Työmarkkinatuella ja asumistuella pärjään juuri ja juuri kun ei haaveile hankkivansa mitään isompia tai säästävänsä. Tästä kaupungista ei ylläri ylläri tahdo löytyä oman alan töitä eikä ainakaan sellaisia jotka ei vaatis amk-tutkintoa tai pitkää työkokemusta joista siis kumpaakaan en omaa. Opintolainaa entisistä opinnoista on jonkin verran. Ja haluaisin kovasti hakea taas opiskelemaan joko amk:n tai yliopistoon. Mutta kysymys kuuluu miten tässä hyvinvointivaltiossa on mahdollista opiskella kun ei ole sattunut syntymään rahallisessa mielessä se kuuluista kultalusikka suussa?

Onhan Suomessa toki hyvä opintotukijärjestelmä ja kaikkea mutta kun se ei vaan riitä. Haluaisin ensin maksaa entisen opintolainan poissa ennen kuin alan opiskella uudelleen enkä mielellään ottais lainaa enää silloin. Jos saisin töitä nyt voi hyvin olla mahdollista että palkaa saisin vähemmän kuin työttömyystukea ja silloin ei voisi edes haaveilla että säästäisi rahaa opintolainan maksua varten. Jos tuuri kävisi ja palkkaa saisi niin että siitä jäisi vuokran, laskujen ja muun elämään tarvittavan jälkeen vielä vähän sääntöönkiin menee kuitenkin aikaa että sitä on tarpeeksi. Tottakai, en edes kuvittele että sitä rahaa saisi sormia napsauttamalla kasaan.

Okei, ajatellaan että olisin ollut töissä ja saanut opintolainan maksettua ja alkaisin uudelleen miettiä opiskelemaan hakemista. Kelalta saisin opintotuen ja asumislisän jotka yhdessä eivät riittäis edes tämän kämpän vuokran maksuun saatikka laskuihin ja ruokaan. Vaatteitakin olis välillä tietysti ihan tarpeellista ostaa ja entäs jos tarvitsee hankkia jotain vähänkään kalliinpaa? No can do. Kivahan se on opiskella itsensä vaikka tohtoriksi jos on sattunut syntymään se kultalusikka hampaissa ja on maksukykyiset vanhemmat eikä tarvitse miettiä millä rahalla ostaa ne nuudelinsa. Mutta kun kaikki ei oo. Eli käytännössä on pakotettu ottamaan opintolainaa joka tuollaisessa nelivuotisessakin tutkinnonsuorituksessa tekee helposti sen 10 000 ja ylikin ja vielä ne lainojen korot päälle. Sittenpä niitä maksellaankin vuosikaudet valmistumisen jälkeen.

Taitaa olla niin että kun en ole syntymärikas niin saan jäädä tähän keskiasteen tutkintoona vaikka - uskokaa tai älkää - älylliset varat riittäis korkeammallekkin. Ihan varmasti. Enkä oikeen jaksa innostua enää opiskelijaelämästä, jossa päiväksi varatut rahat hipoo euron pintaa ja sillä pitäis sitten elääkkin. Ei oo kivaa.

Ja koska oon tullu tämän keskiasteen tutkintoni hankkimaan alalta jolla ei ole töitä niin joudun varmaan siivoojaksi tai kassaneidiksi ja niillähän ne nyt hiukeat palkat on tunnetusti. Jos siis satun niitäkään töitä saamaan. Jos viitsisin voisin heittää tähän jonkun jutun siitä kuinka useissakin maissa nuoret rahoittaa opiskeluaan prostituutiolla mutta enpäs taida viitsiä.

Ai niin. Pitää vielä mainita että tästä hienosta Kelan maksamasta 500€ työmarkkinatuesta menee vielä noin 100€ veroihin, että kivaa on. Niin ja sekin pitänee vielä ihan muistamisen vuoksi mainita, että opiskelijalle ei sossukaan anna rahaa ellei ole sitä opintolainee otettuna PRKL.

Olettamukset ja ennakkoluulot feat. homofobia

Juttelin eilen äidin kanssa hetken aikaa "tästä minun hommasta". Kysyin oliko äiti kertonut asiasta mun toiselle isosiskolle joka kanssa en juuri ole tekemisissä. Kuulemma oli. Kysyin, että mitäs oli sisko sanonut ja ensin äiti yritti väistää ja sanoi että saisin kysyä sitä siskolta itseltään. Tähän minä vastasin että koska muutenkaan en juuri ole siskon kanssa tekemisissä niin en ole kyllä menossa asiasta tehen kysymäänkään. Tähän väliin käytiin pieni keskustelu siitä miksi minä ja 14 vuotta vanhempi siskoni ei olla tekemisissä keskenämme. Lopulta sitten äiti sitten sanoi siskon kommentin asiaan. "No kyllähän kun sitä uskon on jo menettänyt niin kyllähän siinä sitten menee kaikki muukin."

Anteeksi mitä? Niin tosiaan olen siitä lestadiolaisesta perheestä kotoisin ja tämä sisko on nyt vanhempien lisäksi perheestä ainoa joka tässä uskossa vielä on. Me muut sisarukset ollaan näitä "uskon menettäneitä." Väkiselläkin tuli itselle mieleen, että tuon sanoessaan sisko on ajatellut, että jos olisin pysynyt uskossa minusta ei olisi tullut homoa. Ja ilmeisesti mun elämä on pilalla ja paha ja mitä kaikkea ihan vaan sen vuoksi, että olen homo. Jos jatkais kärjistämistä vielä vähän enemmän niin vois melkeen sanoo et ilmeisesti olen nyt täydellisen tuhon oma mutta en taida viitsiä.

"Mitenkä laajassa tiedossa tämä sinun homma sitte on?" Äiti kysäisi sitten jossain kohtaa. Mikä hiton "sinun homma"? Ihan niinkuin tämä nyt olis kyseessä joku asia minkä mä olen tehnyt tahallani ja ihan vaan siitä syystä, että haluaaisin vain hetken vittuilla ihmisille ja lopettaisin sitten ku alkaa kyllästyttää. No kun eipä vaan ala. En mä muistaakseni oo toivonu olevani homo saatikka, että olisin yhtäkkiä päättänyt, että hei, minäpäs rupean homoksi kun haluttaa vähän vittuilla kaikille. mutta ku ei. Nyt meni kuulkaas väärin. Kyllähän se asia tiedossa on monellakin kun se kerran on facebookkiin näkyville laitettu. Enkä muuten oo ottamaas sitä pois sieltä sen takia.

Kun äiti oli sanottavansa sanonut niin sanoinpa sitten itsekkin muutaman lauseen sitä mitä mieltä olen näistä asioista. Sanoin, että olisinhan mä voinut koittaa esittää ja pysytellä uskovien leirissä sanoisinko, että itsestäni huolimatta, mutta siinä kohtaa tilanne olis se, että olisin luultavasti todella masentunut ja ahdistunut ja mahdoillisesti sen vuoksi jossain osastolla. Nimittäin jos ihminen alkaa peittämään ja kieltämään muilta ja itseltäänkin jotain asiaa itsessään niin useinkaan (koskaan) siitä ei seuraa yhtään mitään hyvää. Päinvastoin.

Uskallan väittää, että oon kuitenkin suhteellisen mukava ja fiksu ihminen. Jos nyt joku on yhtäkkiä sitä mieltä että homous ja ihmisen mukavuus & fiksuus on toisensa poissulkevia asioita niin eipä se multa oo pois. Oma on silloin tämän ihmisen menetys koska en mä mielestäni pakosti tarvitse lähelleni sellaisia ihmisiä, joiden mielestä homossa ei ole mitään muita ominaisuuksia tai henkistä sisältöä kuin se HOMOUS. Edelleenkin oon kiinnostunut ja pystyn keskustelemaan ja ajattelemaan muitakin asioita kuin vain homoutta ja homo juttuja.

No niin. Tulipahan taas paasattua. Alkoi vaan taas siin raivottaa tämmöinen. Enhän mä nyt sano että kaikkien pitäs hyväksyy ja tykätä tästä. Oikeus on heilläkin mielipiteisiinsä mutta vähän vois ehkä miettiä asioita ja astua sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja ottaa selvää onko nämä omat mielipiteet varmasti aiheelliset. Ehkä en tee aina itekkään näin, mutta pyrin siihen.

TEHTY! viimeinkin

Ihan muissa asioissa soittelin tänään äidille ja se tuli siinä kysyneeksi onko tuparivieraat jo lähteneet ja milloinkas sitten tulee juhannusihmiset ja ketäs on tulossa. Sanoin että perjantaina tulee Emppu ja muita ei sitten ookkaan tulossa. Tottakai äiti kysäisi, että kukas tämä Emppu sitten on. Hetken meinasin jo sanoa että kaveri mutta sitten tajusin että tässä on hyvä sauma puhua vähän totta ja sanoin sitten että Emppu on minun tyttöystävä. Höpöhöpö sanoi äiti. Sanoin että  ei ole mikään höpöhöpö eikä mikään hetken päähänpisto. No sitten sain kuulla taas kuinka homot ja homojen puolesta olevat vaan korostavat kokoajan sitä homouttaa johon mä kerroin käsitykseni siitä miten nykyään jos joku edes kerran sanoo että on homo niin jo riehuu ja korostaa asiaansa. No oli miten oli niin kuulemma saan edelleenki mennä kotiin ja oon vanhempieni lapsi niinkuin ennenkin. Samaa sanoi myös isä jolle soittelin sitten heti perään. Isä otti asian sitten jo paljon rennommin. Oli kiinnostunut jopa siitä minkälaisen tytön kanssa seurustelen. Loppujen lopuksi ottivat asian ihan hyvin verrattuna siitä että odotin paljon pahempaa. Varsinkin isän suhtautumisesta oon todella kiitollinen. Tuntuu ihan hyvältä kun on viimeinkin saanut tämän asian kerrotuksi. Niin kauan kun mä sitä oon miettinytki miten saan asian kerrotuksi. Ja kiitos Emppu-rakas että et painostanut mua vaan oot vaan tukenu ja rohkaissu tässä. Ilman sua en olis uskaltanu.

Viikolopun leffaputki

Kaikkea sitä pitää taas sattua. Oon tänään viettäny oikeen kauniisti krapulapäivää ja ootellu Saaraa pääsykoereissultaan. NO sitten se tuli ja patisti mut kauppaan ja viemään roskia. Mentiin ja heitettiin roskat roskallatikkoon ja niin oli tehnyt vissiin joku muukin ku löydettiin sieltä muuttolaatikollinen leffoja. Vieläki oon ihan ihmeissäni kuka tekee tuollasta että heittää menemään noin valtavan määrän (57kpl) leffoja.

Otettiin tietysti leffat mukaan ja tuotiin kämpille. Käytiin sitten kaupasta ja tultiin haaskalle parveilemaan ja jakamaan saalista. 29 leffaa pääsi minun hellään huomaan. Ihan hyviäkin elokuvia oli siellä mut oli myös sellasia jotka ei sanoneet mulle mitään. Osan vien varmaan johonki antikvariaattiin mut parhaat tietysti pidän itelläni.

Listaanpa nyt ne leffat tähän mitkä itselleni sain:
Game Over, Wicker man, I Mr. Bean, Taalat taskuun, Dick & Jane, 300, V2 jäätynyt enkeli, Riding the bullet, Zodiac, Duutsonit elokuva, Rööperi, Saraha, Final Destination 3, Rose Red, Suspect zero, From dusk till dawn, Rat race, The Tesseract, Luunmurskaajat, Starkweather serial killer, Raid in Full, Veteen piirretty viiva, Lord of war, Switcblade romance high tension, Animal factory, Levity, Initial D, Friday night lights, A History of violence.
Melkoinen joukko leffoja siis. Riittääpähän kattelemista.

(melkein) alasti rappukäytävässä

Ei huhhuh että piti tääki päivä nähä. Ei tömmästä oikeesti voi tapahtua :D Ei helvetti oikeesti. Olin siis suihkussa ja meidän suihkuhan sijaitsee talon kellarissa. Olin jättäny kämpän oven auki niinku aina sillon ku lähen suihkuun ja sitten ku palasin sieltä pelkässä pyyhkeessä ja tohveleissa niin kappas kummaa. Ovihan oli ja pysyi lukossa eikä puhettakaan että sisällä olis ketään ollu. Ja vaikka tietysti aina kuljetan puhelinta ja avaimia mukanani suihkussa niin nyt nekin oli tietysti jääny sisälle (kuulkaa tässä kohtaa sarkasmin iloinen ja kirkas ääni). KÄmmikseni H oli kämpästä häipynyt mun suihkuttelun aikana ja laittanut oven lukkoon. Siellä minä sitten hyppelin iloisesti melkein alasti rappukäytävässä.

No mitenkäs sitten tästä selvittiin? Elikkä sielä samaisessa kellarissa sijaitsee myös sellainen kunnan yleinen kutomatila missä on kangaspuita ja mummot käy kutomassa mattoja siellä. Kuulin että siellä oli joku kun oli radio auki jakuului pauketta. Rohkeana tyttönä koputon oveen ja onnistuin säikyttämään sen mummon kun hän ajatteli että sieltä tulee joku tuttu. Eikä se tuttu varmaankaan tuu sinne pyyhkeisillään. Kauniisti sitte kysäisin että olisikos rouvalla meidän asuntolanhoitajan Toinin numeroa kun minä oon jääny oven taa. No mummolla kuulemma oli numero mutta puhelin oli jäänyt kotosalle. No mummo oli kiltti ja lähti pyörällä soittamaan sieltä kotoa. MInä istuskelin siellä kutomahuoneessa odottelemassa ja kuuntelin radiosta jotain humppakanavaa mikä siihen oli jääny päälle. En uskaltanu vaihtaa kanavaa.

No sitten alko portaista kuulumaan kolinaa ja sitten ovi avautui ja sieltähän tuli sitten koko asuntolanhoitajien kolmehenkinen komppania mukaan lukien ainoa miespuolinen ko. klaanin edustaja Jani. Kyllä siinä pienoinen nolouden poikanen meinasi hiipiä mieleen mutta kuitattiin homma huumorilla ja he avasivat minulle oven ja pääsin rauhassa laittamaan vaatteita päälle. Ei oo tuo viuhahtelu oikeen mun juttu. Ei edes pyyhe päällä.

Never let me go

Katselin just kyseisen elokuvan ja voisin melkein sanoa että se on sekä paras elokuva pitkään aikaa mutta myös pahin. Pahin ei tarkoita nyt sitä että se olis ollu huono, päin vastoin. Aihe vaan oli vaivan erityisen rankka ja herätti kyllä todella paljon ajatuksia. Vaikka tiedän kyllä että elokuva on fiktiivinen niin nyt tekee suunnilleen mieli sytytellä kynttilöitä näiden elokuvahahmojen muistolle. Veti mielen matalaksi ja sai kyllä miettimään onko ihminen ihan oikeasti noin julma? Tai voiko ihminen päättä tuolla tavalla toisen elämästä?

Mitenhän tässä nyt kertois elokuvasta niin ettei kertois liikaa? No vaikka sen verran, että elokuva alkaa päähenkilöiden lapsuudesta. he asuvat eräänlaisessa koulukodissa ja heidät on peloteltu kamalilla tarinoilla pysymään aitojen sisäpuolella. Siellä he kasvavat ja elävät kunnes nuori opettaja neiti Lucy tulee ja kertoo mikä on koulukodin todellinen tarkoitus ja tausta. Ja mikä tärkeintä: millainen lasten elämä tulee olemaan ja mitä varten he ovat olemassa. Enempää en kerro. Jos joku nimittäin aikoo tämän tekstin perusteella katsoa tuon leffan niin olisipa tylsää jos olisin kertonut kaiken ja koko pätkä olis jo valmiiksi tiedossa.

Ihan täydestä sydämestä voin kyllä suositella tuota leffaa mutta aukoo kyllä kyynelkanavat oikeen hyvästi. Jopa multa, mikä on melko harvinaista.

Lasta saa raiskata ja sen saa anteeksi

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkija+Lestadiolaisliikkeen+johto+ohitti+hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6tapaukset+vuosia/1135265460978

Luin tuon artikkelin ja tulin siihen tulokseen, että onneksi tuosta kerhosta oon lähteny jo vuosia sitten. Eli siis kysehän on Lestadiolaisessa herätysliikkeessä tapahtuneista lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä. Pistää suuresti miettimään ko. ihmisten moraalia ja henkistä tasoa jos uhria ja uhrin vanhempia kehotetaan vaikenemaan ja tekijäkin voi tuollaisen rikoksen ja ihmisoikeukeuksien luokkauksen saada anteeksi kun vaan lupaa että joo haluan uskoa. Raivottaa tuollanen, että ihana vaan jonkun lauseen sanomalla voi saada tuollaista anteeksi.

TUnnen itse tuota anteeksi antamisen käytäntöä sen verran, että siinä synnin tekijä (tässä tapauksessa se hyväksikäyttäjä) tunnustaa tämän asian jollekkin uskon sisarelle tai veljelle ja pyytää sitä anteeksi. Anteeksi käydään pyytämässä myös uhrilta ja synti annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Periaatteessahan olisi myös mahdollisuus olla antamatta anteeksi, mutta en ole koskaan kuullut ettei anteeksi olisi annettu koska sehän nyt on velvollisuus suorastaan. Sitten kun anteeksi on pyydetty ja saatu niin asiasta ei sen jälkeen puhuta eikä siitä kerrota ulkopuolisille vaan asiasta tietäviä sitoo rippisalaisuus. Tämä siis "estää" asiasta kertomisen esimerkiksi viranomaisille.

Ihmetyttää millaiset vanhemmat antavat hyväksikäyttäjälle anteeksi omaan lapseen sekaantumisen? Millaiset vanhemmat pistävät usein hyvin nuoren ja ymmärtämättömän lapsen sanomaan nuo anteeksiantosanat joiden merkitystä lapsi ei välttämättä edes vielä ymmärrä? Ja miten tuollaisen asian voi antaa olla? En yksinkertaisesti ymmärrä. Ja jos tuollaisia tapauksia on tullut monia niin kuinka ne voidaan tuolla liikkeen johdossa ohittaa?

Herätysliikkeen ideologian mukaan ei ole olemassa isoja eikä pieniä syntejä vaan kaikki ovat saman kokoisia. Niin ikään kaiken voi pyytämällä saada anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä, jonka jälkeen synnin tekijä on asiasta vapaa. Tässäkin kohtaa on kyllä melkoinen ristiriita. Eli käytännössä raiskaus tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja jopa murha ovat saman kokoisia syntejä esimerkiksi alkoholin juomisen tai rytmillisen musiikin kuuntelun kanssa, jotka nekin ovat liikkeen ideologian mukaan syntejä. Huomaako kukaan muu tässä mitään outoa? Sitähän minäkin, eli kyllähän tuon tyhmäkin tajuaa, ettei näitä voi mitenkään pitää saman arvoisina asioina.

Myös joskus lapsuudessa muistan kuulleeni ettei uskovainen (lestadiolainen) saa haastaa oikeuteen. Eli toisin sanoen vaikuttaa siltä, että lestadiolainen voi tehdä rikoksia toista ihmistä ja vaikka lakia vastaan vaikka minkä verran kunhan muistaa pyytää anteeksi. Seurauksia ei tule koska oikeustoimiin ei saa ryhtyä koska eiköhän sekihn ole synti sitten. Melkoisen omalaatuinen oikeuskäsitys kyllä on.

Itse olen elämäni ensimmäiset 16 vuotta kuulunut tähän kyseiseen herätysliikkeeseen. Muistan, että lapsena en ymmärtänyt jeesuksen nimen ja veren hokemista ja että miksi niin sanotaan. Tiesin vain että niin sanotaan muttenymmärtänyt ollenkaan että miksi. Jos minua olisi käytetty hyväksi ja olisi tultu pyytämään anteeksi olisin varmaan sanonut sanonut anteeksiantosanat tavalliseen tapaan ymmärtämättä sen seurauksia. En olisi ymmärtänyt että tavallaan olisin päästänyt tekijän rikoksesta vapaaksi. Ja sehän nyt olisi viimeinen teko minkä raiskaajalle ja hyväksikäyttäjälle voi tehdä. Eivät lapset ymmärrä.

Myöskin sen ajan, jonka kuuluin tähän kivaa pikku kerhoon koin ajoittain hyvinkin ahdistavaksi. En voinut hyväksyä läheskään kaikkia suurimmistakaan ideologian arvoista ja koin ahdistavaksi odotukset, joita uskonto minulle asetti. Tein oman ratkaisuni 16 vuotiaana ja en ole sitä hetkeäkään katunut. Ja nyt kun tuollaisia asioita tapahtuu ja niistä saa mediasta kuulla ja lukea en voi muuta kuin onnitella itseäni siitä, että lähdin kun vielä pystyin ja päätin itse rakentaa omat elämänarvoni ja ajatella itse.

Liikkeen ideologiassa on paljon monia muitakin suuria epäkohtia ja ristiriitaisuuksia mutta en nyt jaksa pureutua niihin. Ehkä joskus myöhemmin teen lisää postauksia aiheesta, mutten nyt. Ja kysyä saa jos on jotain mikä jää mietityttämään.

Samurai ei imuroi, mutta homo kyllä

Aah ihana YLE. Olivat tehneet ohjelman homoksi kasvamisesta Suomessa. Nimeksi ohjelmalle oli laitettu "Kyllä homotkin siivoavat". Ohjelmassa nuoret kertoi omilla kasvoillaan ja nimillään asiasta ja kokemuksistaan homoksi kasvamisesta. Mukana oli myös parin nuoren pojan äidit, joista toinen oli itsekkin homoseksuaali. Arvostan tällaista rohkeutta, mutta kyllä nuorten kertomat asiat herättivät monenlaisia ajatuksia ja tunteita.

Dokumentista kävi ilmi monenlaisia asioita, kuten esimerkiksi se miten peruskouluissa homoista puhutaan seksivalistuksessa. Ilmeisesti sävy ainakin yhden homopojan kertomuksen mukaan oli ollut humoristinen ja vitsiksi pistävä eikä asiaa siis ollut otettu ollenkaan tosissaan. Myös kaikki näistä nuorista olivat kokeneet kouluskiusaamista ja syrjintää. Tämän he kokivat johtuvan siitä että erilaisuus pelottaa. Ja ei kai se ihme jos koulussakin annetaan se käsitys että homot ovat joko täysi vitsi tai sitten kamalan paha asia. Yksi dokkarin tytöistä oli kohdannut jopa aivan suoranaisia tappouhkausia suuntautumisensa vuoksi. "Sinähän lesbo kuolet". Yksinäisyys ja erilaisuuden ja oman viallisuuden tunne ja kiusaaminen oli syönyt ja kolhinut yhden jos toisenkin nuoren mielenterveyttä.

Myös nuorilla oli ollut paineita vanhemmille kertomisessa. Suhtautumisia oli puolin ja toisin. Toisten vanhemmat olivat olleet ihan ymmärtäväisiä, mutta myös oli niitä, että välit vanhempiin olivat huonontuneet. Oli sanottu, että samasta sukupuolesta kiinnostuminen on vain joku ohimenevä vaihe, mutta valitettavasti myös jyrkempiä kantoja oli ollut."Ei minun tytär voi olla lesbo eikä ole ok tuoda tyttöystävää kotiin."

Lapsensa homouden hyväksynyt äiti kertoi ajatuksistaan. Alkuun oli ollut vaikeaa ymmärtää ja sen jälkeen oli tuleet mietteet siitä kuinka tästäå nyt pitää mennä eteenpäin. Täytyykö kertoa kaikille vai olla hiljaa vain? Myös oman nuoruuden aikainen yleinen suhtautuminen oli vaikuttanut. Hänen nuoruudessaan 80-luvulla homot olivat tulleet esille HIV:n yhteydessä ja homoja oli pidetty seksuaalisesti estiottomina ja holtittomina henkilöinä.

Yksi pojista oli kokenut hyvin ahdistavaksi sen että kotipaikkakunta ja oma sukukin kuhisi lestadiolaisia. Hän kertoi ettei halua enää koskaan palata asumaan kotipaikkakunnalleen ja ihmetteli kuika hänen lesbosuhteessa elävä äitinsä pystyi asumaan paikassa, joka oli niin suvaitsematon ja täynne seläntakana puhujia. Äiti ei kokenut sitä mitenkään ahdistavaksi. Äiti myös kertoi omista mietteistään kun poika oli kertonut olevansa homo. Hän sanoi, että ei nähnyt lapsen homoutta ongelmana koska itse tiesi mitä se on. Kuitenkin hänen mielestään valtavirrassa eläminen olisi ollut helpompaa.

Nuoret myös nostivat esille asian joka on ilmeisestikkin kovin vaiettu Suomessa eli viharikokset. Petroskoista kotoisin oleva tyttö kertoi että jos hän olisi jäänyt kotikaupunkiinsa hänet olisi varmaan tapettu eikä hän olisi ainakaan voinut toteuttaa itseään siellä.

Pystyin oikein hyvin samaistumaan nuorten kokemuksiin ja varsinkin erääseen lauseeseen jonka eräs tytöistä sanoi. Ajattelin itse sen olevan jonkinlainen toive siitä millainen ihmisten suhtautuminen voisi joskus tulevaisuudessa olla. "Olla kokonainen ja ehjä ihminen seksuaalisen suuntautumuksensa takana eikä pelkästään se suuntautumus.

Naimalakko

Vihreät on päättäneet vetäistä melkoisen hauskasta narusta ja haastaneet suomalaiset naimalakkoon. Ei siis ole kyse varsinaisen naimisen lopettamisesta suinkaan vaan ihan vaan päätöksestä olla menemättä naimisiin tai rekisteröimättä parisuhdetta ennen kuin tähänkin ns. hyvinvointivaltioon saadaa tasa-arvoinen, sukupuolineutraali avioliittolaki, joka mahdollistais myös homoparien avioliiton. Tällä hetkellähän homoparit eivät voi avioitua keskenään vaan heille on tämä rekisteröidyn parisuhteen mahdollisuus. He eivät myöskään rekisteröinnin myötä automaattitsesti saa mahdllisuutta samaan sukunimeen eivätkä voi adoptoida lapsia. Naimalakko-adressin on tähän mennessä allekirjoittanut 2602 ihmistä. Joukosta löytyy muutama melko isokin nimi.Ihan esimerkkinä:

Anni Sinnemäki, vihreiden puheenjohtaja
Jani Toivola, näyttelijä, yrittäjä
Nanna Grundfeldt, malli
Anna Moring, Vihreiden naisten vs. pääsihteeri
Rosa Meriläinen, tietokirjailija
Kiba Lumberg, taiteilija
Mari Puoskari, vihreiden varapuheenjohtaja
Janina Andersson, kansanedustaja
Ville Niinistö, kansanedustaja
Juha Jämsä, Sateenkariperheet ry:n puheenjohtaja
Outi Hannula, Setan puheenjohtaja

Itsekkin tässä juuri tuossa painoin sitä Allekirjoita adressi-nappulaa. Henkilökohtaisesti en usko, että sukupuolineutraali avioliittolaki pysyy Suomesta poissa enää kovinkaan kauan. Kyllä siitä on jo niin paljon hälyä pidetty puoleen ja toiseen. En pitäisi yhtään mahdottomana, että jo tulevalla hallituskaudella tämä asia saataisiin nuijituksi läpi kaikenlaisista räsäs-oinosista huolimatta.Vihreät, SDP, RKP, Vasemmistoliitto ja Kokoomus kannattavat Suomessa tasa-arvoista avioliittolakia ja noiden joukosta ihan varmasti tulee vaaliehdokkaani valitsemaan keväällä.

Tässäpä linkki naimalakko-sivulle.

Ihan näin loppuun vain että enpä muista että koskaan ennen olisin ollut politiikasta edes tässä määrin kiinnostunut kuin nykyään olen. Ehkä olen aikuistumassa :D

SAARA

Kerronpas tässä nyt aikani kuluksi yhdestä elämäni monista Saaroista. Tämä kyseinen tapaus on se joka käytännöllisesti katsoen nukkuu jalkopäässäni. Hän on siis kämppikseni ja sänkymme ovat seinän vieressä peräkkäin. Saara on hauska tapaus ja hänellä on paljon hulluja ja mielenkiintoisia ideoita. Hänestä pääsee ilmoille välillä melkoisenkin hassuja ääniä ja hän osaa melko uskottavasti imitoida Munamiestä.

Saara tekee välillä hyvinkin mielenkiintoisia juttuja. Yksi niistä on ehdottomasti se että iltaisin hän peittelee meidän huoneessamme olevat kaksi telkkaria pyyhkeellä tai jollain saatavilla olevalla rievulla ja toivottaa samalla kummallekkin telkkarille hyvää yötä.
"Hyvää yötä Philips. Hyvää yötä Finlux."
Näin kuulemma siksi että hän ei pidä siitä että tv tuijottaa häntä hänen nukkuessaan. Myöskin ruudut kuulemma hohtavat pimeässä häiritsevästi. Tv-ruutujen lisäksi jän peittää kaikki mahdolliset katossa sijaitsevat reiät ettei niistä vaan mikään pääse katselemaan takaisin.

Saara

Saaralla on leluja. Ei mitään aikuisten leluja vaan figuureja. Tälläkin hetkellä kirjahyllyssämme kököttää 8 figuuria. Niiden tuijotus ei jostain syystä häiritse. Ja vielä on yksi tulossa postissa. Klaani kasvaa. Ja jos ei figuurit riitä niin Saaralla on myös oikeen kokoelma monenlaisten elukoiden luita ja purukalustoja. Omiakin hampaita hänellä on pari kappaletta purkissa.

Saaran mielestä Assasin's Creed on maailman paras ja mahtavin peli. Omien sanojensa mukaan hän on aivan awesome sauceseissa pelatessaan sitä. Kaikki tässä pelissä on mahtavaa grafiikasta musiikkiin. Saara haluaisin myös pelin logon valkotatuointina ranteeseensa. Ehkä se jonain päivänä toteutuu.

Figuurien lisäksi kirjahyllyssämme asuu myös Kosmos, Saaran ikusesti päätön pehmolelu. Se kovasti muistuttaa valkoista liskoeläintä ja sen häntä on varsin Huge. Kosmos sain alkunsa ajatustasolla noinkin kolme vuotta sitten ja ruumiillistumaan se alkoi pari vuotta sitten. Sen silmien piti aluksi olla tennispallot mutta sitten tuli IKEAn stressipallot joiden piti olla ne silmät. Kuitenkaan Kosmoksella ei ole tähänkään päivään mennessä vielä silmiä koska ei ole sitä päätäkään. Saakoon Kosmos tulevaisuudessa päänsä ja silmänsä niin sitten sekin voi kivasti tuijotella.

Kiitos Saaran meidän seinällä on myös lähes luonnollista kokoa oleva kuva alastomasta naisesta. Hän on sen piirtänyt ja se on hieno. Nainen on Saaran ystävän käyttämä hahmo nimeltä Germaine, joka on kuulemma Saksan kansan äitihahmo tai jotain sinnepäin.

Saara on antelias tapaus. Kirjoituskilpailun voiton kunniaksi hän lahjoitti minulle pienen pehmolelupöntön. Pönttö on söpö ja se asuu ikkunalaudalla. Keittiön ikkunalaudalla taas asuu Saaran viljelmät. Käsittää purkissa kasvavaa ruohosipulia ja purkin kannessa kasvavaa vihanneskrassia. Rehottaa somasti.

Saaralla on monia mielenkiintoisia pieniä harmittomia tapoja kuten ihmisten kyttäys, huomioiden tekeminen ja haistelu. Päivän huomiot summataan yhteen useimmiten ilalla tai sitten koulun jälkeen päivän mittaan pienissä erissä. Joku tuoksui jollekkin joka tuo mieleen jotain. Tai sitten joku sanoi jotain, teki jotain tai äänsi jotenkin joka sai aikaa tai muistutti jostain. Viimeaikoina huomiot ovat hyvin usein koskeneet Herra T:tä joka on Saaran luokkakaveri ja hyvin jännä tyyppi.

Kuten jo tuosta ehkä huomaa Saara on mielenkiintoinen, erikoinen ja ennen kaikkea hauska tyyppi :)

Nuotta-lehden Älä alistu-kampanja

Ajattelin jo etten tekis tästä aiheesta päivitystä mutta taidampa tehdä silti. Sen verran kovasti nyt ketuttaa tämä hössötys taas. Oon tässä miettiny taas sitä kuinka homoista sanotaan, että ne oikeen korostavat omaa homouttaan. Jotkut tekevätkin niin mutta läheskään eivät kaikki. Omasta mielestäni kuitenkin osasyynä siihen miksi homot näyttäytyvät muulle maailmalle itseään korostavana erillisenä "kulttuurinaan" on juurikin näiden homovastaisten kampanjoiden tv-keskustelujen. Kyllähän nyt ketä vaan muutakin ihmistä alkaa korpeamaan jos omaa porukkaa käydään kritisoimaan tuolla tavalla. Kyllä siinä alkaa tehdä mieli oikeuksiaan puolustaa ja puhua oman ryhmänsä puolesta. Tässä tapauksessa siinä väistämättä tulee esille se homous koska juuri sitä vastaan hyökätään. se taas on juurikin sitä homouden liiallista korostamista. Ilmeisesti.

Jokaisella tässä maassa on oikeus siihen omaan mielipiteeseen oli se sitten puolesta tai vastaan. Kuitenkin ehkä olisi ihan hyvä miettiä millaisin keinoin sitä omaa mielipidettä kannataa ilmaista. Yllättävää on myös se, että yleisissä medioissa voidaan käyttää tuollaista kieltä ja tuollaisia vertauksia kuin nyt tämän Nuotta-lehden videoissa ja muussa julkaisumateriaalissa on käytetty. Ja lopultakin se on aina kritiikki joka täytyy pitää asiallisena vaikka kuinka raivottaisi. Juttu itsessään voi olla vaikka millaista shaibaa mutta sitä saa kritisoida ja kommentoida vain hyvän maun rajoissa ja jos joku kritisoi kovemmalla kädellä niin ainakin Facebookista saattaa lentää ulos kokonaan. Näinhän siis kävi Älä alistu- kampanjaa kritisoineen Älä alistu homofobialle-facebook tapahtumalle ja sen luojalle. Tapahtuma häipyi ja käyttäjätili häipyi myös. Kuitenkin se on edelleen tämä Nuotta-lehden kampanja joka haastatteluissaan ja julkaisumateriaalissaan mm. vertaa homoja murhaajiin ja kehottaa homo- ja biseksuaalisia nuoria olemaan toteuttamatta omaa seksuaalisuuttaan. Homo saa olla kunhan ei nai samaa sukupuolta. Näin minä sen ainakin ymmärsin.

No, tämähän tietysti poiki facebookkiin taas uuden tapahtuman. Älä alistu Facebookin homofobiselle sensuurille. Itsekkin liityin tähän taoahtumaan eilen illalla jolloin tapahtumaan oli ilmoittanut osallistuvansa myös reilut 6000 muuta ihmistä. Seurasin muutaman tunniin ajan huvikseni tapahtuman jäsenkeräystä. Tunnissa siihen liittyi reilusti yli 1000 lisää ja tällä hetkellä - alle vuorokausi omasta liittymisestäni - osallistujien määrä on 21439. Huima luku sanoisin.


Myös toista lukemaa olen tässä seuraillut. Eroakirkosta.fi:n erotilastoa. Toissapäivänä 21.3 palvelun kautta oli eronnut 84 ihmistä. Normaali päivälukema on 50 pintaa. Eilen kun tämä Älä alistu-kampanja alkoi oikeen vauhdilla iskostua ihmismieliin erolukema puhui jo aivan toista kieltä. Vilkaisin tilasto ensimmäisen kerran joskus viiden aikoihin iltapäivällä. Siihenmennessä eronneiden määrää en muista mutta päivän ero ennuste hipoi 300. Parin tunnin päästä kurkkasin tilastoa uudelleen. Ennuste oli pompannut hipomaan 400. Kaiken kaikkiaan eroakirkosta.fi:n kautta erosi eilen 502 ihmistä. Ja tämän päivän tilasto on vielä karumpi. Tänään jo eronneiden lukema on vähän yli 700 ja eroennuste tältäpäivältä odottaa yli 1800 eroajaa.

Itse en ole uskonnollinen enkä kirkkoa kovinkaan paljon arvosta mutta pidän siltä näitä erolukemia melkoisen surullisina. Erityisesti tämän kohun aiheuttama erolukema on kirkolle melkoisen kova takaisku. Arkkipiispa Kari Mäkinen otti kantaa asiaan ja kielsi kirkon osallisuuden asiaan. Kuitenkin nämä Suomen Luterilainen evankeliumiyhdistys ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ovat kirkon kansainvälisen työn järjestöjä. Aijaijai, kun pahasti näyttäisi että koira kusaisi nyt oman isäntänsä kintuille. Ei ole hyvä tämä.

What every MAN thinks adout apart from SEX

Tänään siis kolahti kuvainnollisesti postiluukusta kiva paketti. Postiluukkua meillä ei ole mutta paketti oli tullut koululle postilokeroon eli melkeen sama asia. Paketista kuoriutui ulos tuo kirjanen jonka nimikin on tuossa otsikossa. Hauska kirja. Kannesta käy ilmi että kirja on vallan BestSeller. Kuulemma hyvin suosittu yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Käyttävät kuulemma muitikirjana KOSKA kirjahan sisältää suunnilleen 200 sivua täynnä TYHJÄÄ. Kai se tulee halvemmaksi kuin muistikirja muuten. Mielestäni ihan hauska vitsi. Itseajattelin käyttää kirjaa samoin kuin muutkin tämän teoksen omistajat, muistikirjana.

Rakastuin mieheen?

No se laulaja

Tämän kertainen suurten tunteideni ja hullaantumiseni kohde On siis tuo mies tuossa kuvassa eli Samuli Putro eli Zen Cafén nokkahamo joka siirtyi soolouralle 2009. Teki silloin Elämä on juhla- nimisen albumin. Tänään satuin lukemaan netistä artikkelin ko. herrasta ja kiinnostuin. Tiesin toki että hän on Zen Cafén nokkahahmo, mutta jotenkin olin kait onnistunut senruroimaan itseltäni tämän soolouralle siirtymisen. Ei sinänsä ihme koska vuonna 2009 musiikin kuunteluni rajoittui lähinnä siihen mitä ex-avokkaani sattui haluamaan kuunnella (Kotiteollisuus, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, Eppu Normaali, SIG... ja sanoi vielä itseään hevariksi. Hävetköön!) eli en nähny järkeä etsiä uutta hienoa musaa kuuneltavakseni koska sitä ei olisi kuitenkaan juuri kerennyt kuuntelemaan kaiken tuon edellä mainitun lomassa.

Sanottakoon, että herra Putron äänestä pidin kovasti jo kahvilan aikoihin ja bändin musiikista siitä hetkestä lähtien kun muistaakseni sen Todella kauniin joskus kuulin ensimmäisen kerran. Seuraava kestosuosikki oli Tavallaan jokainen on surullinen. Muistaakseni.

Tänään lukemassani artikkelissa kerrottiin että Putron uusi Elä sammu aurinko-albumi astuu päivän valoon 16.3.2011. Eli huomenna. Tässä odotellessa tässä voi hyvin kuunnella sitä edellistä joka oli mulle suoratsaan positiivinen yllätys. Oon todella kriittinen musiikin kuuntelija siinä mielessä että jos oon löytäny jonkun kiva bändin niin kuuntelen sitä enkä helposti ota uutta kuunneltavaa. Nyt kuitenkin kävi näin. Tulin, kuulin ja jäin koukkuun. Eikä edes harmita yhtään.

Laitan nyt vielä muutaman kuuntelemisen arvoisen biisin tältä Elämä on juhla-albumilta:

Mitäpä jos
Tuhkaa korulippaassa
Elämä on juhla
Hoidetaan kämppä Berliinistä

Mitäpä jos-biisistä löytyi yksi kohta joka sai mun sydämen sulamaan oikeen kunnolla. Tippakin meinasi karata silmänurkkaan.

"Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä.
Mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?"

Kirjoituskilpailuteksti

Poikkesin sivutielle

Hiki valui pitkin niskaa. Asfaltti hohti ja väreili kun katsoin kauemmas. Ihmiset tuntuivat vaeltelevan päämäärättömästi suuntaan ja toiseen. Ihmettelin, mahtoiko väkeä todella riittää harhailemaan pitkin Mannerheimintietä tällaisena päivänä?  Vielä viikko sitten tuntui, että suurin osa Helsinkiä aikoi suunnata Ruissaloon juuri tänä viikonloppuna. Taisin olla väärässä.

 Loppukesäisen keskipäivän tukahduttava helle oli painanut pumpulisen verhonsa tajuntaani. Aivot hyrisivät tyhjää, eikä mieleen tuntunut tarttuvan muuta kuin lämpö ja ajatus jostain vilpoisesta. Teki mieli juotavaa. Halutti vähentää vaatteita, mutta häveliäisyys vei voiton. Pitäisi mennä kotiin, ottaa kylmä suihku ja maata rauhassa ruohikolla.  Jatkoin kuitenkin katua eteenpäin. Mielen pohjalla pyöri ajatus siitä, että olin matkalla jonnekin. Taisi olla se päivä kun olin luvannut parturoida kaverin hiuksia. Niin sen täytyi olla.

Vähäinen tuulenvire havahdutti minut. Vedin ilmaa sieraimiini ja tunsin tuoksun. Sellaista en ollut haistanut koskaan aiemmin. Makea ja samalla suolainen. Kiihkeä. Haluttava. Nostin katseeni ja näin naisen. Korot napsahtelivat rytmikkäästi katukiviin ja hameen helma heilui. Tummat kiharat putosivat niskasta selkään ja tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Seurasin hiusputousta katseellani ja tajusin tutkivani katseellani naisen lanteita. Punastuin hieman. Onneksi nainen oli selin eikä nähnyt. 

Tajusin kulkevani nopeammin. Äskeiseen laiskaan laahustamiseen verraten lähes juoksin. Ihmettelin miksi. Eihän minulla ollut kiirettä minnekään. Kuumuus tuntui pahenevan kun liian nopean liikkumisen nostama syke kertoi keholle, että nyt ollaan vauhdissa. Nainen juoksi kadun yli vihreän valon jo vilkkuessa pahaenteisesti vaihtumisen merkiksi. Nyt pitäisi mennä suoraan jos aikoisi pysyä omalla reitillään. Olin kahden vaiheilla. Järki käski jatkaa matkaa, mutta jalat olivat jo lähteneet kulkemaan kohti suojatietä. Valo oli jo vaihtunut punaiseksi. Joutuisin odottamaan tovin ennen kuin pääsisin naisen perään. Tavoittelin häntä katseellani. Hiukset heilahtivat Kiasman kulmalla ja jatkoivat matkaa vielä toisen suojatien yli. Pystyisin näkemään hänet vielä kauas jos hän jatkaisi matkaansa suoraan. 

Kävelin huolimattomasti, juuri vastaantulijoihin vilkaisematta. Minulla oli kiintopiste; tuntemattoman naisen hiukset. Tunsin itseni tyhmäksi. En ollut nähnyt edes naisen kasvoja, en tiennyt nimeä eikä hän edes olemuksesta näyttänyt tutulta. Ja kuitenkin juoksentelin pitkin katua tällaisessa helteessä. Eihän tässä ollut mitään järkeä. Onneksi olin laittanut jalkaan tennarit. Sandaaleilla olisi ollut vielä tuskaisempaa yrittää pysyä vauhdissa. Yritin pysähtyä. Yritin muuttaa suuntaa, mutta jalat jatkoivat päättäväisesti matkaa eteenpäin. Tönäisin vahingossa vastaantulijaa. Mies huudahti jotain vihaisesti, mutten jäänyt pyytelemään anteeksi. Minut oli vallannut outo tunne; jos nyt en menisi eteenpäin jäisin katumaan sitä ikuisesti. Järki yritti vielä ottaa valtaansa takaisin ja muistutteli kaverin hiuksista. Mitäs niistä? Ehtisihän ne leikata huomennakin. Ei se varmaan ollut yhdestä päivästä kiinni.

Hämmennyin hetkeksi. Pysähdyin ja luulin jo kadottaneeni naisen. Kirosin mielessäni. Tämä oli juuri tyypillistä tuuriani. Olin jo kääntymässä takaisin kun huomasin naisen Kaivopihan kohdalla. Hän oli pysähtynyt jonkun terassin liepeille juttelemaan jonkun kanssa. Menin lähemmäksi. Näin hänen kasvonsa. Hämmästyin. Tyttöhän se vielä oli. Ehkä juuri ja juuri kahdenkymmenen ikäinen. Tunsin itseni jälleen kerran varsin tyhmäksi. Jahdata nyt pikkutyttöä pitkin keskikaupunkia. Luulisi nyt lähes kolmikymppisellä olevan sen verran järkeä, ettei hairahtuisi juoksentelemaan tuntemattomien ihmisten perässä. 

Katsoessani tytön olemusta ja kasvoja tarkemmin tajusin kuitenkin täydellisesti mikä sai minut toimimaan kuin hölmö. En ollut koskaan nähnyt sellaisia kasvoja enkä sellaista olemusta. Raukeaa, naisellisuutta huokuvaa ja itsevarmaa ryhtiä ja asentoa. Toinen lonkka työntyneenä vasemmalle ja käsi lepäämässä siinä lantion kaarella.  Silmät säkenöivät naurua ja suu hymyili ja puhui sanoja, joita en kuullut. Tajusin juuri ihastuneeni. 

Mitä?  Minäkö myönsin itselleni, että joku tuntematon tyttö kesäkuumalta kadulta oli sekoittanut pääni näin pahasti? Minähän olin ehkä maailman epäihastuvin ja sitoutumiskammoisin ihminen. Olin aina se, joka kommentoi isoon ääneen toisten iskuyrityksiä ja hoki get-a-roomia jokaiselle hellyyttä osoittavalle pariskunnalle. Säännöllisesti sain kuulla kavereilta vastakommentteja usein kovin karskista puhetyylistäni ja olemuksestani Useammin kuin kerran kaverini olivat vitsailleet minun olevan varsinainen anti-amor. Ennemminkin sain pariskunnat eroamaan kuin, että olisin saattanut yhteen yhtään ketään. Pitäisikö minun nyt pitää kiinni huolella luodusta maineestani vai heittää koko romantiikan tappaja- imago nurkkaan? Siinäpä vasta kysymys.

Jalkani tekivät päätöksen puolestani. Kun tyttö lähti liikkeelle terassin kupeelta, jalkani lähtivät seuraamaan eikä valinnan mahdollisuutta enää ollut. Nainen ylitti taas tien ja kääntyi Erottajalle. Sitten vielä vinosti ratikkapysäkin kohdalta tien yli. Minä käytin säädyllisesti suojatietä, vaikka tajusin jääväni taas jälkeen. Muutama juoksuaskel ja olin taas tytön kannoilla. 

Pysyttelin kymmenisen metriä tytön jäljessä ja mietiskelin. Puntaroin päässäni vaihtoehtoja. Minkähän ikäinen tyttö oli tarkalleen? Olikohan hän vapaa vai kenties varattu? En ollut erottanut ainakaan sormuksia, mutta eihän se kertonut mitään. Mahtoiko hän olla helsinkiläinen vai ehkä jostain aivan muualta? Ja sitten ajatukset saivat toisen suunnan. Uskaltaisinko jutella? Mitä sanoisin? Kuinka tekisin sen järkevästi, ilman, että se näyttäisin juuri siltä kuin olisin seurannut häntä vain saadakseni tehdä jonkun hyvin tökerön keskustelunavauksen ja hävetä silmät päästäni? En kai olisi niin ääliö, että menisin vain tytön eteen ja pamauttaisin ensimmäiseksi mieleen hyppäävän lauseen. Enhän?

Tyttö kääntyi taas kadunkulmasta. Ehdin vilkaista talon nurkassa olevan kadunnimen. Fredrikinkatu. Tyttö hidasti vauhtia hetkeksi ison parturiliikkeen kohdalla. Katsoi kai hinnastoa joka seisoi standissa oven vierustalla. Mieleen hiipi pelko siitä, että tyttö haaveili hiusten leikkuusta. Ja heti perään itsesyytös turhasta pelosta ja soimaus siitä kuinka kuvittelin omistavani hänet siinä määrin, että voisin esittää yhtään minkäänlaista mielipidettä hänen hiuksistaan. 

Matka jatkui ja meinasin kompastua sadevesikouruun. Huudahdin tahattomasti ja katsoin säikähtäneenä tytön perään. Hän ei ollut kuullut eikä kääntynyt katsomaan. Jatkoi vaan matkaansa. Minäkin jatkoin. En enää edes yrittänyt ymmärtää toimintaani tai pohtia olemattomia päämääriäni vaan kiinnitin katseeni tytön niskaan. Ainoa ajatus, jonka mieleeni laskin oli päätös siitä, että seuraisin tyttöä vaikka Meilahteen saakka ja kauemmaskin. Enää en pystynyt kieltämään mielihaluani jutella tytön kanssa. Se muodostui nopeasti pakkomielteeksi. 

Jälleen kadunkulma ja hetken päästä löysin itseni baarin ovelta menossa sisään tytön jäljessä. Tällä olin nuorempana käynyt lukemattomia kertoja, mutta en enää muutamaan vuoteen. Paikka tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja näytti aivan samalta kuin viitisen vuotta sittenkin. Ihmettelin yhteensattumaa ja samalla onnittelin itseäni. Tämä paikka määritteli asiakkaansa ja sehän sopi minulle. Päivisin paikka toimi kahvilana ja vasta iltaisin, siinä kahdeksan maissa avautui ristikkoinen nosto-ovi kahvilan ja yökerhon välistä. Mietin, uskaltaisinko laskeutua portaat kellarikerrokseen, jossa muistin vessojen sijaitsevan. Päätin uskaltaa.

Tyttö oli ottanut kahvin ja istunut ikkunapöytään. Tilasin tuopin ja asetuin mukamas lukemaan lehteä toiseen pöytään. Kääntelin sivuja harvakseltaan, mutten lukenut sanaakaan. Katselin tyttöä vaivihkaa. Jos hän olisi kääntänyt päätään hieman vasemmalle, hän olisi katsonut suoraan minuun. Yhtä aikaa toivoin ja pelkäsin niin tapahtuvan. Ovesta astui sisään nuori mies. Hän tervehti tyttöä ja haki kahvin. Meni sitten istumaan vastapäätä tyttöä ja aloitti keskustelun. Yritin kuunnella, mutta he puhuivat hiljaa. Tyttö hymyili ja naurahteli muutamaan kertaan. Kuuntelin naurua. En voinut mitään mielikuville joita tuo ääni herätti tajuntani pohjalla. 

Poika istui tytön seurana vartin verran ja lähti. Tyttökin nousi ja pelkäsin hetken hänen lähtevän, mutta hän käveli tiskille ja osti siiderin. Hyppäsin ylös tuolistani ja menin myös tiskille. Tilasin uuden oluen, vaikka edellinenkin oli vielä puoleksi juomatta. Keräsin rohkeutta avata edes jonkinlainen keskustelu. Koko vaivannäköni valui hukkaan kun tajusin tytön sanoneen minulle jotain. Vedin oluthörpyn väärään kurkkuun ja yskiskelin tovin ennen kuin sain suustani vastauksen. Kerroin, etten ollut käynyt täällä pitkään aikaan, mutta että nuorempana useinkin. Hän kiinnostui ja kysyi missä nykyään kävin. Luettelin muutamia paikkoja ja tyttö naurahti. Pari paikkaan kuului myös hänen vakiopaikkoihinsa. Ihmettelin olimmeko ennen tavanneet, vaikka olin aivan varma, että emme. Tyttökään ei muistanut. Hän pyysi minua istumaan seurakseen ikkunapöytään. Menin ja ihmettelin mikä oli tämä muutos syntymähuonossa onnessani. En saanut ymmärryksestä kiinni, mutten jaksanut välittää. 

-          Jake sanoi, että sä katselit mua tuolta kauempaa.

Meinasin taas tukehtua juomaani. Olin jäänyt kiinni. Nyt nolotti. Tyttö kuitenkin nauroi ja katsoi minua silmiin. Hän kysyi minkä ikäinen olin. Arastelin kertoa. Pienen kiertelyn jälkeen kerroin täyttäväni syksyllä kaksikymmentäyhdeksän. Tarkkailin tytön ilmettä. Etsin säikähdystä, mutta turhaan. Rohkaistuin kysymään hänen ikäänsä ja hämmästyin.

-         - Täytin viikko sitten kakskytviis.

Ihmettelin ääneen. Totesin luulleeni häntä nuoremmaksi, johon hän vastasi naurahtaen, että parempi niin päin. Samaa hän oli luullut minusta. Yritin kovasti pysyä tyynenä ja olla näyttämättä kokoajan kasvavaa kiinnostustani. 

-          - Onko sulla mitään suunnitelmia illaksi? Tyttö kysäisi hetken kuluttua ja hymyili. 

-          - Ei mulla mitään. Miten niin? Kysyin hämmentyneenä.

-         -  Mä ajattelin tulla tänne vähän juhlimaan niin kiinnostaisko sua liittyä seuraan?

Onnestani tokkurassa lupasin tavata tytön samassa paikassa yhdentoista aikaan. Vaihdoimme puhelinnumerot ja juttelimme vielä hetken aikaa. Sitten tyttö lähti ja vilkutti minulle vielä kadulta mennessään. Hymyilin itsekseni ja hörpin viimeisiä pisaroita tuopin pohjalta. Mielen pohjalla kupli ilo ja odotus. 

Kaivoin puhelimen taskusta. Parturointia odottava kaveri oli laittanut viestin: ”Missä sä oikeen oot? Ootko edes tulossa? Ilmoittele itsestäs.”

Näppäilin vastauksen: ”Sopiiko jos leikataan huomenna? Tuli vähän yllättävä käänne. Poikkesin vähän sivutielle.”

"Sekin on homo"

Istuskelin ihan kaikessa rauhassa aamupäivällä tässä koneella kun isä tuli huoneeseen ja tuumasi että tiedätkö mitä, tämä vihreiden presidenttiehdokas, tämä Pekka Haavisto on homo? Siis ministerismies ja kaikkea ja tosiaankin presidenttiehdokas. Mutta niinhän tämä nykyinenkin oli nuoruudessaan lesbo. Sanoin, että itse en näe tässä yhtään minkäänlaista ongelmaa, että presidentti on ollut lesbo ja mahdollinen tuleva pressa homo. Jätin kuitenkin jatkamatta, että sehän just olis hyvä asia. Siitähän se riemu olis revenny.

Muutama kuukausi sitten käytiin samasta aiheesta täällä kotona pieni keskustelu jossa vanhemmat tyrmäsivät ajatukset homojen avioliitto-oikeudesta ja lasten hankkimisesta. Nehän menee ihan pilalle jos ne antaa homojen kasvatettavaksi tai jos joku lesboäiti synnyttää lapsen. Varmasti niitä koulussa kiusataan ja vähintäänkin ne kasvaa ihan kieroon kun ne eivät isän tai äidin (vanhempien sukupuolesta riippuen) näe omassa perheessään. Kun kysyin, että olisiko parempi jos esimerkiksi täysin huolehtimiskyvytön narkkariäiti saa narkkari-isän kanssa lapsen ja pistää sen elämän aineiden käytöllä pilalle, kuin että mahdollisesti kohtuullisesti toimeentuleva, vakaata elämää viettävä ja huolehtimis- ja mikä tärkeintä- rakastamiskykyinen homopariskunta kasvattaa lapsen turvallisessa ympäristössä, en saanut tähän vanhemmiltani vastausta. Keskustelun jälkeen äiti antoi tuomion :"Ei ajattelis Tiinakaan noin jos sillä ei olis sellasia (homo) kavereita." Eli tietenkään en ollut homoavioliittoja- ja lastenhankintaa koskeviin mielipiteisiini tulla itse. Ja lisäksi, myös minua on kiusattu koulussa, paljon eikä vanhempani tosiaankaan ole homoja, että ihan vaan yhteenvetona voisi tuumata taas kerran, että jos joku haluaa lasta kiusata jostain niin on niitä muitakin syitä kuin vanhempien seksuaalinen suuntautumus. Sen piikkiin ei todellakaan voi kiusaamista laittaa.

Tuossa samassa keskustelussa päädyttiin myös kissanhännänvetoon siitä, että kun kerran niitä homoja on ollut aina niin miksi niiden nyt pitää oikeen urakalla elämöidä ja tuoda itseään julki. Selkokielellä tämä tuntuu tarkoittavan sitä, että jos olet homo niin se on okei siihen asti kunnes sanot sen ääneen. Sen jälkeen se on auttamatta itsensä ja suuntautumuksensa tarpeettoman näkyvää esilletuontia. Vaikka sen sanoisi vain kerran.

Kaiken tämän jälkeen tulin taas pohtineeksi mitähän vanhemmat tuumaavat siinä tilanteessa kun oma suuntautumukseni heille selviää. Enkä edes odota mitään hyvää siltä hetkeltä. Luultavasti voin korkeintaankin toivoa että välit perheeseen pysyvät edes jonkinlaisina. Onneksi sisko ja veli tietävät ja ovat hyväksyneet asian. Heille iso kiitos siitä.

Voitto

Osallistuin joku aika sitten Sakustars-kilpailun kirjoittamisen ennakkosarjaan ja tänään aamulla tuli sitten kiva ylläri. Koulukuraattorimme, joka tätä kirpailuun osallistumista meidän koulussa hoisi soitti ja kysäisi, että oonkos kuullu mitään sieltä. Sanoin, että no enpä ole ja sitten tuliki se jymy-ylläri : MEIKÄ VOITTI!!!!!

Huhhuh. Sydän jätti muutaman lyönnin väliin. Ikinä ku en oo mitään tollasta voittanu. Mitään noin isoo kilpailua tai oikeen muutenkaan. Elikkä 12-14.4 suuntaan sitten sinne ihan itseensä kilpailuun vastaanottamaan palkinnon tästä hyvästä. Koulukin kuulemma jotain järjestää :) kivaa. Yksi innokas opettaja katseli ihan innoissaan netistä lisää kirjoituskilpailuja joihin se halusi, että osallistuisin. Saa nähä miten käy jos niihin sitten jotain tulee kirjoteltua.

Ehkä mä vielä joku päivä ihan oikeesti toteutan sen pitkäaikaisen unelmani ja kirjoitan sen kirjan :) sitä odotellessa.

Tekstin taidan myös sitten julkaista täällä mut vasta ens viikolla kun ne
 koulun kahvittelut on juotu :)

Virallinen opparikuvapostaus

Nyt sitten ehkä oon tarpeeksi rohkaistunut jo julkaisemaan näitä kuvasia. Fb:ssä niitä nyt kanssa on mut laitan tännekkin ne ihan nyt huvin ja urheilun vuoksi.

Pahoittelen nyt heti alkuunsa että on vähän sekavasti nämä kuvat tässä. En ees yritä selittää miksi.

Kiitokset vaan kaikille niille jotka oli silloin kuvauspäivänä tätä hommaa tekemässä. Kuvia on vielä lisääkin mutta kaikkia en sentään rupea julkaisemaan täällä :D tulis vähän turhan suuri postaus jos laittaisin 20 kuvaa tohon. Ja menis vähän tylsäksi ku muutama niistä on saman kuvan variaatiota.
 Tässä on kuitenkin ne mun omasta mielestä parhaat ja muutamasta oon jo saanu komennttiakin. Ja toki lisää saa antaa mut mielellään silleen rakentavasti. Kauheesti ei oo hyötyy sellasesta "Plläääh tää on ihan paska"- kommenteista ku ei siitä käy ilmi et mikä juttu siinä kaipais korjausta. Ja jos vaan sattuu tykkäämään jostain niin senkin saa sanoo mut sitäkin saa toki perustella :)

                                          Tää kuva oli meidän graafisen opettajan suosikki.

                                                   Omasta mielestäni ulkokuvista onnistunein.

                                         Mulle tuli tästä sillon kuvauksissa mielen jotenki Kat von D.

 

UUUU alastomuutta. No eiku oli niillä vaatteet päällä. Vähän kiusallinen aihe sinänsä kuvata kun yhden asiakkaan äiti kurkki selän takana. TUlevaisuudessa jos ottas ne paidattomat kuvat ihan silleen privaatisti XD

Oma henkilökohtainen suosikkini. 

 

Ja toinen mokoma sellanen. PIkkusen heittää nyt blurriseksi mut oikeesti se ei oo noin samee sentään.

Ja näin ollen kiitos Laura ja kiitos Joni, joka kuulemma oli kaks päivää syömättä ton paidattomuuden vuoksi. Hienoa on tuo mitä vaan taiteen vuoksi- mentaliteetti.

Mekko

Kävin perjantaina kangaskaupassa hakemassa tylliä että saisin viimeinkin tehtyä alushameen itselleni. Omistan pari kellohametta ja niitä on kiva pitää kunnon puffin kanssa sillon harvoin ku käytän. Plus haluan valmistujaisiin kellohelmaisen mekon ja sinne alle tietysti tarvii myös sen puffin :) Oli vanha hame ja ompelin siihen päälle paljon tylliä. Kuvaa ei siitä oo koskan sen hameen kuosi on niin jäätävä.

No sitten tuli tyllihamonen valmiiksi ja iski tekemisen puute. Olisin halunnu alkaa tekemään sitä mekkoakin jo mutta en ollu ostanu siihen kankaita. Menin kaivelemaan vähän äidin kätköjä ja löysin vaalean violetit verhot. Tuli mieleen että voisinhan testata mekkoideaa käytännössä ja tehdä "harjoitusmekon" että sitten se varsinainen onnistuis varmemmin. Tutkailin niitä vähän ja kysäisin että saiskos ne tuhota ja kuulemma sai. Kaavoja ei ollu mut jonkinlainen suunnitelma oli että millaselta mekko vois näyttää. Mittailin kaikki mahdolliset tarvittavat mitat ja eikun tekemään. Sunnuntai iltana tein siis kaavat, leikkasin kankaat, tein yläosan ompelua vaille valmiiksi ja laitoin helman osat neuloilla yhteen. Sitten menin tyytyväisenä nukkuun joskus 02:30.

Aamulla heräsin ihan mielissäni et jes saan ommella. Sitten meniki muutama tunti ompelukoneen ääressä touhutessa.Sitten meinasikin tulla vähän kiire bussille mutta ehdinpäs :) Sanottakoon vielä että mekosta tuli hyvä verrattuna siihen että sen piti olla harjoituskappale. Myös siitä tuoli hyvä verrattuna siihen että sen tein minä. Yleensä kun nuo mun vaateprojektit on enemmänki tuunausta kuin uuden tekemistä. Ja jos alusta täytyy aloittaa jonkun vaatteen kasaaminen niin yleensä siitä ei tule mitään tai jää sitten kesken. Eli nyt olen kyllä positiivisesti yllättynyt
itseeni :) Ja  sitten kuvaa.

Niin mikä oikeus?

Tänään luin päivällä taas yhden uutisen joka kertoi lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies oli käyttänyt kolmen vuoden ajan 13-16 vuotiasta tyttöä seksuaalisesti hyväkseen. Tästä kaikesta mies oli tuomittu maksamaan 5000 euroa vahingonkorvausta tytölle. Lisäksi hänet oli tuomittu kahden vuoden EHDOLLISEEN vankeusrangaistukseen. Alunperin tuomiota oli esitetty kaksivuotisena ehdottomana vankeutena ja vahingonkorvauksina, mutta neljästä valamiehestä kaksi oli äänestänyt lievemmän tuomion puolesta. Äänien mennessä tasan langetetaan tuomioista lievempi.

En todellakaan ymmärrä missä kohtaa tässä oikeus toteutuu. Tuomio on EHDONALAISTA ja korvausten summakin naurettavan pieni. En uskalla edes alkaa miettimään kuinka paljon sekä henkistä että fyysistä kipua tämä tyttö on saanut noiden kolmen vuoden aikana kokea. Tämän ns. vankeustuomion pituus ei ole edes yhtä pitkä kuin tytön kärsimä aika. En toki yritä sanoa että hyväksikäyttöä olisi tapahtunut joka päivä mutta eikö yksikin kerta ole liikaa? Kolmen vuoden lisäksi todennäköisesti tytön koko elämä on enemmän tai nähemmän pilalla ja traumat todennäköisesti kestävät kuolemaan asti. Ja kun ottaa vielä huomioon sen että viranomaisten lausunnon mukaan hyväksikäyttötilanteissa todella harvoin hyväksikäyttäjä on joku muu kuin lapsen läheinen. Eiköhän siinä mene luottamus ihmisiin aika hyvin pirstaleiksi kun joku läheinen ihminen tekee noin pahasti väärin ja satuttaa.

Tuomion lieventymiseen vaikutti jutun mukaan kaksi seikkaa. Se, että tekijä oli ensikertalainen sekä se, että tekijä oli itse edesauttanut tapauksen selviämistä. SIIS HALOO!!! Mikä ensikertalainen on enää tyyppi joka on harrastanut sairasta toimintaansa kolmen vuoden ajan? Ja millä tavalla se että on itse auttanut poliisia asian selvittämisessä enää sitä tyttöä auttaa? No ei kyllä millään tavalla. Voiko tästä nyt vetää sen johtopäätöksen, että voi ihan vapaasti raiskata lapsen ja ilmoittaa poliisille; että joo raiskasin tuossa lapsen ja joo oli muuten eka kerta niin sitten ei tarvi juuri muuta kuin käydä oikeussalissa istumassa ja sanoo moro? Maksella sitten vähän euroja ja asia unohdetaan eikä nimeäkään edes julkaista missään mediassa kun tekijäähän tietysti täytyy suojella.

Eikö vaihteeksi voisi näitä tällaisia tuomioita langetettaessa miettiä sitä uhria ja mitä se on saanut kokea ja miten tapahtunut vaikuttaa myöhempään elämään ja lasten tapauksessa henkiseen kasvuun ja kehitykseen? Toivottavasti tämän tytön vanhemmat tajuavat valittaa tuomiosta. Itse ainakin tekisin niin jos minulla olisi lapsi ja häntä olisi käytetty hyväksi.

Ilmeisesti enää ei mietitä sitä onko jutussa jotakin raskauttavia asianhaaroja vaan otetaan vain kaikki mikä suinkin voi tuomiota lieventää. Vai onko niin koskaan edes mietitty? Sama homma hyväksikäytön kuin raiskauksienkin kanssa. Raiskaustuomiotkin lievenevät vaan kokoajan ja pian varmaan pääsee olankohautuksella koko hommasta. JOku aika sitten sattui silmiin otsikko jonka mukaan raiskaustuomio oli lievennyt koska "hakkaaminen kuuluu raiskaukseen". Järjetöntä sanon minä.

Miksi en enää halua miehiä?

Tein joskus syksyllä itselleni tilin Formspringiin ja ihan hetken päästä sinne oli jo ilmestynyt ensimmäinen kysymys jostain bittiavaruudesta. Kysymys oli: "Miksi aloit yhtäkkiä lepakoksi?" vastasin tähän että enpä alkanut niinkään yllättäen ja että asiasta on kyllä ollu merkkejä jo ihan vuosia olemassa mutta päällimmäinen syy  on se että miehet vaan ei yksinkertaisesti enää kiinnosta. No, kohtapa tuliki jo toinen kysymys otaksuttavasti samasta lähteestä. "No miksi ei enää miehet kiinnosta?" Tähän vastasin jotain perusjuttuja, mutta rupesin sitten jossain välissä miettimään asiaa vähän syvällisemminkin. Tänään sitten päätin että kirjoitampa tästä aiheesta ihan blogipostauksen, että ne jotka ei vielä tiedä ja keitä kuitenki kiinnostaa asia voi sitten käydä sen täältä lukemassa.

Jos alotetaan perusasioista eli näistä ruumiillisista epäkohdista:
PENIS niillä on ja penis on yököttävä ja pallit vielä siinä lisänä. Yleensä ne on karvaiset mikä tekee niistä todella yököttäviä. Eikä se paljon auta jos ne karvat ajelee pois koska edelleenki yököttää eikä se munan ulkonäkö siitä ainakaan yhtään huokuttelevammaksi muutu. Yleesä tässä kohtaa mies myös valittaa sitä kuinka älyttömästi sheivauksen takia kutisee. Ja pituuksista en ala ees puhumaan ku onhan se nyt selvää et sopivan kokoisia peniksiä ei edes ole. On vaan niitä jotka on miesten mielestä liian pieniä ja niitä jotka on sitte täydellisiä 40cm pitkiä ja 10cm paksuja jormia jotka nyt ei sinne naisen sisälle mahdu millään. No mut eipähän oo enää liian pieni siinä vaiheessa. Ja ei, en laita peniksen kuvaa tähän. Kaikki tietää mikä se on.
PARTA on myös yksi sellainen asia mikä miehillä usein on mut luojan kiitos ei naisilla. Parta raapii ja yleensä näyttää epäsiistiltä eikä se mies  yleensä jaksa/ehdi ajella sitä rairuohoaan naamastaan niin usein ettei se jo jossain vaiheessa kerkeäis naista, tässä tapauksessa minua ärsyttämään.
 Ja sitten on ne kaikki loput KARVAT mitä miehillä kropassaan on. Onhan niitä toki naisillakin mutta ne joko on aika huomaamattoman vaaleita joillain onnellisilla yksilöillä tai sitten naiset vaan jaksaa pitää ne poissa.
 Ja mieheiltä puuttuu ainaki se yks asia mikä tekee naisen kropasta vaan niin paljon houkuttelevamman eli TISSIT. Ja jos miehellä nyt sattuu olemaan tissit niin hyi olkoon kun ne on ne avuttomat miestissit jotka ei koskaan seksikkäät vaan aiheuttaa vaan inhoa ja halua olla katsomatta.
Ja niin, tuntuu olevan totta väite, että miehillä on paljon vähemmän verta kuin naisilla kun se veri ei riitä molempiin päihin yhtä aikaa. Jos muna on kovana niin aivotoimintaa ei ole juuri havaittavissa.


Sitten ne vielä ehkä enemmän ärsyttävät miesten piirteet. Eli ne henkiset ominaisuudet.
Miehet aliarvioi naisia säännöllisesti. Joko tahallaan tai vahingossa. Tämä asia käveli taas vastaan tänään kun mies yritti väittää tiskanneensa lautasen joka oli kuitenkin kaapissa rasvaisena ja vielä tiskivaahtoisena. Oli kuulemma yrittänyt, mutta haiskahti niin selvä selitys sieltä että tuli taas kerran mieleen että pitääkö miehet oikeasti naisia niin tyhminä että ne ei joko tajua tai sitte ne vaan sokeasti uskoo jos mies nyt vähän koittaa selittää. Ja tämä ei ollut ainoa kokomukseni tätä lajia. Oon kuitenkin yhen kaksilahkeisen kanssa avoliitossa asti ollut. Kuulin ja näin tätä tällaista usein.
Sitten, toinen synti. Säälin kerjääminen. Tulee vähän kriittisempää palautetta naisen suusta jostain asiasta niin ollaan koiran pentu ilmettä yritellen vingahtelemassa että vahinko se oli mitä nyt sitten ikinä onkaan tapahtunut. Sitten odotetaan, että nainen pyytää anteeksi kovia sanojaan ja silittää päätä ja jos ei tulee armahdusta niin painetaan nokka kohti lattiaa ja mökötetään. Tätä esiintyy myös naisilla mutta mihillä tämä on vielä raivostuttavampaa. Pahimmassa tapauksessa ruvetaan vielä pihtaamaan seksiä jos ei muuta kostokeinoa keksitä.
Sitten on synti joka hyvin usein liittyy siihen, että mihillä ei tosiaan riitä sitä verta kuin yhteen päähän kerrallaan. Eli kyvyttömyys ymmärtää tietynlaisia sanoja. Yleensä tässä kohtaa on kyseessä kieltosanat. Tämän asian voi myös liittää yhteen sen kanssa että miehen kieltosanat naisen on pakko ymmärtää. Ne ovat ehdottomia. Esimerkkitapaus: viimeisimmässä miessuhteessani tapahtui tosi monesti niin että jos minä halusin seksiä ja mies ei halunnut niin silloin ei todellakaan harrastettu seksiä. Jos taas minä en halunnut seksiä mutta mies halusi niin se on ihan sama miten monta kertaa sanoin että ei. Silloin ihan varmasti pantiin koska mies halusi. Molemmanlaisia tapauksia sattui kohtuullisen usein koska ilmeisesti meitä panetti aina eri aikaan. Mutta onko se niin vaikea tajuta että jos nainen itkee ja on itkenyt jo puolisen tuntia ja mies alkaa ehdottelemaan seksiä johon nainen sanoo ei niin se ihan oikeasti tarkoittaa että EI? No eipä tajunnut se mies. Eikä monia muitakaan juttuja.
Sitten on vielä yksi. Tästä on ihan pakko saada kirjoittaa esimerkkikeskustelu. Aika karrikoitu kylläkin.
MIES: "joku kökkö iskurepliikki"
NAINEN: "Ei kiinnosta, oon lesbo."
MIES: "Miten voit tietää et ei kiinnosta jos et oo ikinä ollu miehen kanssa?"
NAINEN: "Oon kyllä ollu miehen kanssa eikä edelleenkään kiinnosta. Tiiän varsin hyvin mitä se on"
Tässä kohtaa mieheltä tulee jompi kumpi kahdesta mahdollisesta repliikistä.
MIES: "No ethän sä sitte oo lesbo jos oot kerta ollu miehen kans." TAI "No mut mun kanssa et oo ollu."
Ja tässäkohtaa on ihan sama kumpi sieltä tulee niin joka tapauksessa mua ainaki vituttaa jos sen verran et paras ois jos jätkä vaan ottais jä häipyis kauniisti taka vasemmalle.
Tämä on taas kytköksissä täydelliseen kyvyttömyyteen ymmärtää sanaa EI.


Nyt kun on sitte käyty läpi nämä asiat jotka miehissä ei viehätä tai suorastaan ärsyttää niin muistuttelen taas että nämähän oli mun omia henkilökohtaisia käsityksiä ja mielipiteistä asiasta enkä siis yleistä näitä kenenkään muun, edes kenenkään muun lesbon mielipiteiksi. Toki yhtyä saa jos siihen tuntee tarvetta. En yritä sitäkään väittää että nämä koskis poikkeuksetta kaikkia miehiä maailmassa. Homoja ei nyt ainakaan :D vaan siis niitä miehiä kenestä mulla on kokemusta.

Ja tämän vuoksi siis en halua enää miehiä.