Kirjoituskilpailuteksti

Poikkesin sivutielle

Hiki valui pitkin niskaa. Asfaltti hohti ja väreili kun katsoin kauemmas. Ihmiset tuntuivat vaeltelevan päämäärättömästi suuntaan ja toiseen. Ihmettelin, mahtoiko väkeä todella riittää harhailemaan pitkin Mannerheimintietä tällaisena päivänä?  Vielä viikko sitten tuntui, että suurin osa Helsinkiä aikoi suunnata Ruissaloon juuri tänä viikonloppuna. Taisin olla väärässä.

 Loppukesäisen keskipäivän tukahduttava helle oli painanut pumpulisen verhonsa tajuntaani. Aivot hyrisivät tyhjää, eikä mieleen tuntunut tarttuvan muuta kuin lämpö ja ajatus jostain vilpoisesta. Teki mieli juotavaa. Halutti vähentää vaatteita, mutta häveliäisyys vei voiton. Pitäisi mennä kotiin, ottaa kylmä suihku ja maata rauhassa ruohikolla.  Jatkoin kuitenkin katua eteenpäin. Mielen pohjalla pyöri ajatus siitä, että olin matkalla jonnekin. Taisi olla se päivä kun olin luvannut parturoida kaverin hiuksia. Niin sen täytyi olla.

Vähäinen tuulenvire havahdutti minut. Vedin ilmaa sieraimiini ja tunsin tuoksun. Sellaista en ollut haistanut koskaan aiemmin. Makea ja samalla suolainen. Kiihkeä. Haluttava. Nostin katseeni ja näin naisen. Korot napsahtelivat rytmikkäästi katukiviin ja hameen helma heilui. Tummat kiharat putosivat niskasta selkään ja tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Seurasin hiusputousta katseellani ja tajusin tutkivani katseellani naisen lanteita. Punastuin hieman. Onneksi nainen oli selin eikä nähnyt. 

Tajusin kulkevani nopeammin. Äskeiseen laiskaan laahustamiseen verraten lähes juoksin. Ihmettelin miksi. Eihän minulla ollut kiirettä minnekään. Kuumuus tuntui pahenevan kun liian nopean liikkumisen nostama syke kertoi keholle, että nyt ollaan vauhdissa. Nainen juoksi kadun yli vihreän valon jo vilkkuessa pahaenteisesti vaihtumisen merkiksi. Nyt pitäisi mennä suoraan jos aikoisi pysyä omalla reitillään. Olin kahden vaiheilla. Järki käski jatkaa matkaa, mutta jalat olivat jo lähteneet kulkemaan kohti suojatietä. Valo oli jo vaihtunut punaiseksi. Joutuisin odottamaan tovin ennen kuin pääsisin naisen perään. Tavoittelin häntä katseellani. Hiukset heilahtivat Kiasman kulmalla ja jatkoivat matkaa vielä toisen suojatien yli. Pystyisin näkemään hänet vielä kauas jos hän jatkaisi matkaansa suoraan. 

Kävelin huolimattomasti, juuri vastaantulijoihin vilkaisematta. Minulla oli kiintopiste; tuntemattoman naisen hiukset. Tunsin itseni tyhmäksi. En ollut nähnyt edes naisen kasvoja, en tiennyt nimeä eikä hän edes olemuksesta näyttänyt tutulta. Ja kuitenkin juoksentelin pitkin katua tällaisessa helteessä. Eihän tässä ollut mitään järkeä. Onneksi olin laittanut jalkaan tennarit. Sandaaleilla olisi ollut vielä tuskaisempaa yrittää pysyä vauhdissa. Yritin pysähtyä. Yritin muuttaa suuntaa, mutta jalat jatkoivat päättäväisesti matkaa eteenpäin. Tönäisin vahingossa vastaantulijaa. Mies huudahti jotain vihaisesti, mutten jäänyt pyytelemään anteeksi. Minut oli vallannut outo tunne; jos nyt en menisi eteenpäin jäisin katumaan sitä ikuisesti. Järki yritti vielä ottaa valtaansa takaisin ja muistutteli kaverin hiuksista. Mitäs niistä? Ehtisihän ne leikata huomennakin. Ei se varmaan ollut yhdestä päivästä kiinni.

Hämmennyin hetkeksi. Pysähdyin ja luulin jo kadottaneeni naisen. Kirosin mielessäni. Tämä oli juuri tyypillistä tuuriani. Olin jo kääntymässä takaisin kun huomasin naisen Kaivopihan kohdalla. Hän oli pysähtynyt jonkun terassin liepeille juttelemaan jonkun kanssa. Menin lähemmäksi. Näin hänen kasvonsa. Hämmästyin. Tyttöhän se vielä oli. Ehkä juuri ja juuri kahdenkymmenen ikäinen. Tunsin itseni jälleen kerran varsin tyhmäksi. Jahdata nyt pikkutyttöä pitkin keskikaupunkia. Luulisi nyt lähes kolmikymppisellä olevan sen verran järkeä, ettei hairahtuisi juoksentelemaan tuntemattomien ihmisten perässä. 

Katsoessani tytön olemusta ja kasvoja tarkemmin tajusin kuitenkin täydellisesti mikä sai minut toimimaan kuin hölmö. En ollut koskaan nähnyt sellaisia kasvoja enkä sellaista olemusta. Raukeaa, naisellisuutta huokuvaa ja itsevarmaa ryhtiä ja asentoa. Toinen lonkka työntyneenä vasemmalle ja käsi lepäämässä siinä lantion kaarella.  Silmät säkenöivät naurua ja suu hymyili ja puhui sanoja, joita en kuullut. Tajusin juuri ihastuneeni. 

Mitä?  Minäkö myönsin itselleni, että joku tuntematon tyttö kesäkuumalta kadulta oli sekoittanut pääni näin pahasti? Minähän olin ehkä maailman epäihastuvin ja sitoutumiskammoisin ihminen. Olin aina se, joka kommentoi isoon ääneen toisten iskuyrityksiä ja hoki get-a-roomia jokaiselle hellyyttä osoittavalle pariskunnalle. Säännöllisesti sain kuulla kavereilta vastakommentteja usein kovin karskista puhetyylistäni ja olemuksestani Useammin kuin kerran kaverini olivat vitsailleet minun olevan varsinainen anti-amor. Ennemminkin sain pariskunnat eroamaan kuin, että olisin saattanut yhteen yhtään ketään. Pitäisikö minun nyt pitää kiinni huolella luodusta maineestani vai heittää koko romantiikan tappaja- imago nurkkaan? Siinäpä vasta kysymys.

Jalkani tekivät päätöksen puolestani. Kun tyttö lähti liikkeelle terassin kupeelta, jalkani lähtivät seuraamaan eikä valinnan mahdollisuutta enää ollut. Nainen ylitti taas tien ja kääntyi Erottajalle. Sitten vielä vinosti ratikkapysäkin kohdalta tien yli. Minä käytin säädyllisesti suojatietä, vaikka tajusin jääväni taas jälkeen. Muutama juoksuaskel ja olin taas tytön kannoilla. 

Pysyttelin kymmenisen metriä tytön jäljessä ja mietiskelin. Puntaroin päässäni vaihtoehtoja. Minkähän ikäinen tyttö oli tarkalleen? Olikohan hän vapaa vai kenties varattu? En ollut erottanut ainakaan sormuksia, mutta eihän se kertonut mitään. Mahtoiko hän olla helsinkiläinen vai ehkä jostain aivan muualta? Ja sitten ajatukset saivat toisen suunnan. Uskaltaisinko jutella? Mitä sanoisin? Kuinka tekisin sen järkevästi, ilman, että se näyttäisin juuri siltä kuin olisin seurannut häntä vain saadakseni tehdä jonkun hyvin tökerön keskustelunavauksen ja hävetä silmät päästäni? En kai olisi niin ääliö, että menisin vain tytön eteen ja pamauttaisin ensimmäiseksi mieleen hyppäävän lauseen. Enhän?

Tyttö kääntyi taas kadunkulmasta. Ehdin vilkaista talon nurkassa olevan kadunnimen. Fredrikinkatu. Tyttö hidasti vauhtia hetkeksi ison parturiliikkeen kohdalla. Katsoi kai hinnastoa joka seisoi standissa oven vierustalla. Mieleen hiipi pelko siitä, että tyttö haaveili hiusten leikkuusta. Ja heti perään itsesyytös turhasta pelosta ja soimaus siitä kuinka kuvittelin omistavani hänet siinä määrin, että voisin esittää yhtään minkäänlaista mielipidettä hänen hiuksistaan. 

Matka jatkui ja meinasin kompastua sadevesikouruun. Huudahdin tahattomasti ja katsoin säikähtäneenä tytön perään. Hän ei ollut kuullut eikä kääntynyt katsomaan. Jatkoi vaan matkaansa. Minäkin jatkoin. En enää edes yrittänyt ymmärtää toimintaani tai pohtia olemattomia päämääriäni vaan kiinnitin katseeni tytön niskaan. Ainoa ajatus, jonka mieleeni laskin oli päätös siitä, että seuraisin tyttöä vaikka Meilahteen saakka ja kauemmaskin. Enää en pystynyt kieltämään mielihaluani jutella tytön kanssa. Se muodostui nopeasti pakkomielteeksi. 

Jälleen kadunkulma ja hetken päästä löysin itseni baarin ovelta menossa sisään tytön jäljessä. Tällä olin nuorempana käynyt lukemattomia kertoja, mutta en enää muutamaan vuoteen. Paikka tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja näytti aivan samalta kuin viitisen vuotta sittenkin. Ihmettelin yhteensattumaa ja samalla onnittelin itseäni. Tämä paikka määritteli asiakkaansa ja sehän sopi minulle. Päivisin paikka toimi kahvilana ja vasta iltaisin, siinä kahdeksan maissa avautui ristikkoinen nosto-ovi kahvilan ja yökerhon välistä. Mietin, uskaltaisinko laskeutua portaat kellarikerrokseen, jossa muistin vessojen sijaitsevan. Päätin uskaltaa.

Tyttö oli ottanut kahvin ja istunut ikkunapöytään. Tilasin tuopin ja asetuin mukamas lukemaan lehteä toiseen pöytään. Kääntelin sivuja harvakseltaan, mutten lukenut sanaakaan. Katselin tyttöä vaivihkaa. Jos hän olisi kääntänyt päätään hieman vasemmalle, hän olisi katsonut suoraan minuun. Yhtä aikaa toivoin ja pelkäsin niin tapahtuvan. Ovesta astui sisään nuori mies. Hän tervehti tyttöä ja haki kahvin. Meni sitten istumaan vastapäätä tyttöä ja aloitti keskustelun. Yritin kuunnella, mutta he puhuivat hiljaa. Tyttö hymyili ja naurahteli muutamaan kertaan. Kuuntelin naurua. En voinut mitään mielikuville joita tuo ääni herätti tajuntani pohjalla. 

Poika istui tytön seurana vartin verran ja lähti. Tyttökin nousi ja pelkäsin hetken hänen lähtevän, mutta hän käveli tiskille ja osti siiderin. Hyppäsin ylös tuolistani ja menin myös tiskille. Tilasin uuden oluen, vaikka edellinenkin oli vielä puoleksi juomatta. Keräsin rohkeutta avata edes jonkinlainen keskustelu. Koko vaivannäköni valui hukkaan kun tajusin tytön sanoneen minulle jotain. Vedin oluthörpyn väärään kurkkuun ja yskiskelin tovin ennen kuin sain suustani vastauksen. Kerroin, etten ollut käynyt täällä pitkään aikaan, mutta että nuorempana useinkin. Hän kiinnostui ja kysyi missä nykyään kävin. Luettelin muutamia paikkoja ja tyttö naurahti. Pari paikkaan kuului myös hänen vakiopaikkoihinsa. Ihmettelin olimmeko ennen tavanneet, vaikka olin aivan varma, että emme. Tyttökään ei muistanut. Hän pyysi minua istumaan seurakseen ikkunapöytään. Menin ja ihmettelin mikä oli tämä muutos syntymähuonossa onnessani. En saanut ymmärryksestä kiinni, mutten jaksanut välittää. 

-          Jake sanoi, että sä katselit mua tuolta kauempaa.

Meinasin taas tukehtua juomaani. Olin jäänyt kiinni. Nyt nolotti. Tyttö kuitenkin nauroi ja katsoi minua silmiin. Hän kysyi minkä ikäinen olin. Arastelin kertoa. Pienen kiertelyn jälkeen kerroin täyttäväni syksyllä kaksikymmentäyhdeksän. Tarkkailin tytön ilmettä. Etsin säikähdystä, mutta turhaan. Rohkaistuin kysymään hänen ikäänsä ja hämmästyin.

-         - Täytin viikko sitten kakskytviis.

Ihmettelin ääneen. Totesin luulleeni häntä nuoremmaksi, johon hän vastasi naurahtaen, että parempi niin päin. Samaa hän oli luullut minusta. Yritin kovasti pysyä tyynenä ja olla näyttämättä kokoajan kasvavaa kiinnostustani. 

-          - Onko sulla mitään suunnitelmia illaksi? Tyttö kysäisi hetken kuluttua ja hymyili. 

-          - Ei mulla mitään. Miten niin? Kysyin hämmentyneenä.

-         -  Mä ajattelin tulla tänne vähän juhlimaan niin kiinnostaisko sua liittyä seuraan?

Onnestani tokkurassa lupasin tavata tytön samassa paikassa yhdentoista aikaan. Vaihdoimme puhelinnumerot ja juttelimme vielä hetken aikaa. Sitten tyttö lähti ja vilkutti minulle vielä kadulta mennessään. Hymyilin itsekseni ja hörpin viimeisiä pisaroita tuopin pohjalta. Mielen pohjalla kupli ilo ja odotus. 

Kaivoin puhelimen taskusta. Parturointia odottava kaveri oli laittanut viestin: ”Missä sä oikeen oot? Ootko edes tulossa? Ilmoittele itsestäs.”

Näppäilin vastauksen: ”Sopiiko jos leikataan huomenna? Tuli vähän yllättävä käänne. Poikkesin vähän sivutielle.”

"Sekin on homo"

Istuskelin ihan kaikessa rauhassa aamupäivällä tässä koneella kun isä tuli huoneeseen ja tuumasi että tiedätkö mitä, tämä vihreiden presidenttiehdokas, tämä Pekka Haavisto on homo? Siis ministerismies ja kaikkea ja tosiaankin presidenttiehdokas. Mutta niinhän tämä nykyinenkin oli nuoruudessaan lesbo. Sanoin, että itse en näe tässä yhtään minkäänlaista ongelmaa, että presidentti on ollut lesbo ja mahdollinen tuleva pressa homo. Jätin kuitenkin jatkamatta, että sehän just olis hyvä asia. Siitähän se riemu olis revenny.

Muutama kuukausi sitten käytiin samasta aiheesta täällä kotona pieni keskustelu jossa vanhemmat tyrmäsivät ajatukset homojen avioliitto-oikeudesta ja lasten hankkimisesta. Nehän menee ihan pilalle jos ne antaa homojen kasvatettavaksi tai jos joku lesboäiti synnyttää lapsen. Varmasti niitä koulussa kiusataan ja vähintäänkin ne kasvaa ihan kieroon kun ne eivät isän tai äidin (vanhempien sukupuolesta riippuen) näe omassa perheessään. Kun kysyin, että olisiko parempi jos esimerkiksi täysin huolehtimiskyvytön narkkariäiti saa narkkari-isän kanssa lapsen ja pistää sen elämän aineiden käytöllä pilalle, kuin että mahdollisesti kohtuullisesti toimeentuleva, vakaata elämää viettävä ja huolehtimis- ja mikä tärkeintä- rakastamiskykyinen homopariskunta kasvattaa lapsen turvallisessa ympäristössä, en saanut tähän vanhemmiltani vastausta. Keskustelun jälkeen äiti antoi tuomion :"Ei ajattelis Tiinakaan noin jos sillä ei olis sellasia (homo) kavereita." Eli tietenkään en ollut homoavioliittoja- ja lastenhankintaa koskeviin mielipiteisiini tulla itse. Ja lisäksi, myös minua on kiusattu koulussa, paljon eikä vanhempani tosiaankaan ole homoja, että ihan vaan yhteenvetona voisi tuumata taas kerran, että jos joku haluaa lasta kiusata jostain niin on niitä muitakin syitä kuin vanhempien seksuaalinen suuntautumus. Sen piikkiin ei todellakaan voi kiusaamista laittaa.

Tuossa samassa keskustelussa päädyttiin myös kissanhännänvetoon siitä, että kun kerran niitä homoja on ollut aina niin miksi niiden nyt pitää oikeen urakalla elämöidä ja tuoda itseään julki. Selkokielellä tämä tuntuu tarkoittavan sitä, että jos olet homo niin se on okei siihen asti kunnes sanot sen ääneen. Sen jälkeen se on auttamatta itsensä ja suuntautumuksensa tarpeettoman näkyvää esilletuontia. Vaikka sen sanoisi vain kerran.

Kaiken tämän jälkeen tulin taas pohtineeksi mitähän vanhemmat tuumaavat siinä tilanteessa kun oma suuntautumukseni heille selviää. Enkä edes odota mitään hyvää siltä hetkeltä. Luultavasti voin korkeintaankin toivoa että välit perheeseen pysyvät edes jonkinlaisina. Onneksi sisko ja veli tietävät ja ovat hyväksyneet asian. Heille iso kiitos siitä.

Voitto

Osallistuin joku aika sitten Sakustars-kilpailun kirjoittamisen ennakkosarjaan ja tänään aamulla tuli sitten kiva ylläri. Koulukuraattorimme, joka tätä kirpailuun osallistumista meidän koulussa hoisi soitti ja kysäisi, että oonkos kuullu mitään sieltä. Sanoin, että no enpä ole ja sitten tuliki se jymy-ylläri : MEIKÄ VOITTI!!!!!

Huhhuh. Sydän jätti muutaman lyönnin väliin. Ikinä ku en oo mitään tollasta voittanu. Mitään noin isoo kilpailua tai oikeen muutenkaan. Elikkä 12-14.4 suuntaan sitten sinne ihan itseensä kilpailuun vastaanottamaan palkinnon tästä hyvästä. Koulukin kuulemma jotain järjestää :) kivaa. Yksi innokas opettaja katseli ihan innoissaan netistä lisää kirjoituskilpailuja joihin se halusi, että osallistuisin. Saa nähä miten käy jos niihin sitten jotain tulee kirjoteltua.

Ehkä mä vielä joku päivä ihan oikeesti toteutan sen pitkäaikaisen unelmani ja kirjoitan sen kirjan :) sitä odotellessa.

Tekstin taidan myös sitten julkaista täällä mut vasta ens viikolla kun ne
 koulun kahvittelut on juotu :)

Virallinen opparikuvapostaus

Nyt sitten ehkä oon tarpeeksi rohkaistunut jo julkaisemaan näitä kuvasia. Fb:ssä niitä nyt kanssa on mut laitan tännekkin ne ihan nyt huvin ja urheilun vuoksi.

Pahoittelen nyt heti alkuunsa että on vähän sekavasti nämä kuvat tässä. En ees yritä selittää miksi.

Kiitokset vaan kaikille niille jotka oli silloin kuvauspäivänä tätä hommaa tekemässä. Kuvia on vielä lisääkin mutta kaikkia en sentään rupea julkaisemaan täällä :D tulis vähän turhan suuri postaus jos laittaisin 20 kuvaa tohon. Ja menis vähän tylsäksi ku muutama niistä on saman kuvan variaatiota.
 Tässä on kuitenkin ne mun omasta mielestä parhaat ja muutamasta oon jo saanu komennttiakin. Ja toki lisää saa antaa mut mielellään silleen rakentavasti. Kauheesti ei oo hyötyy sellasesta "Plläääh tää on ihan paska"- kommenteista ku ei siitä käy ilmi et mikä juttu siinä kaipais korjausta. Ja jos vaan sattuu tykkäämään jostain niin senkin saa sanoo mut sitäkin saa toki perustella :)

                                          Tää kuva oli meidän graafisen opettajan suosikki.

                                                   Omasta mielestäni ulkokuvista onnistunein.

                                         Mulle tuli tästä sillon kuvauksissa mielen jotenki Kat von D.

 

UUUU alastomuutta. No eiku oli niillä vaatteet päällä. Vähän kiusallinen aihe sinänsä kuvata kun yhden asiakkaan äiti kurkki selän takana. TUlevaisuudessa jos ottas ne paidattomat kuvat ihan silleen privaatisti XD

Oma henkilökohtainen suosikkini. 

 

Ja toinen mokoma sellanen. PIkkusen heittää nyt blurriseksi mut oikeesti se ei oo noin samee sentään.

Ja näin ollen kiitos Laura ja kiitos Joni, joka kuulemma oli kaks päivää syömättä ton paidattomuuden vuoksi. Hienoa on tuo mitä vaan taiteen vuoksi- mentaliteetti.

Mekko

Kävin perjantaina kangaskaupassa hakemassa tylliä että saisin viimeinkin tehtyä alushameen itselleni. Omistan pari kellohametta ja niitä on kiva pitää kunnon puffin kanssa sillon harvoin ku käytän. Plus haluan valmistujaisiin kellohelmaisen mekon ja sinne alle tietysti tarvii myös sen puffin :) Oli vanha hame ja ompelin siihen päälle paljon tylliä. Kuvaa ei siitä oo koskan sen hameen kuosi on niin jäätävä.

No sitten tuli tyllihamonen valmiiksi ja iski tekemisen puute. Olisin halunnu alkaa tekemään sitä mekkoakin jo mutta en ollu ostanu siihen kankaita. Menin kaivelemaan vähän äidin kätköjä ja löysin vaalean violetit verhot. Tuli mieleen että voisinhan testata mekkoideaa käytännössä ja tehdä "harjoitusmekon" että sitten se varsinainen onnistuis varmemmin. Tutkailin niitä vähän ja kysäisin että saiskos ne tuhota ja kuulemma sai. Kaavoja ei ollu mut jonkinlainen suunnitelma oli että millaselta mekko vois näyttää. Mittailin kaikki mahdolliset tarvittavat mitat ja eikun tekemään. Sunnuntai iltana tein siis kaavat, leikkasin kankaat, tein yläosan ompelua vaille valmiiksi ja laitoin helman osat neuloilla yhteen. Sitten menin tyytyväisenä nukkuun joskus 02:30.

Aamulla heräsin ihan mielissäni et jes saan ommella. Sitten meniki muutama tunti ompelukoneen ääressä touhutessa.Sitten meinasikin tulla vähän kiire bussille mutta ehdinpäs :) Sanottakoon vielä että mekosta tuli hyvä verrattuna siihen että sen piti olla harjoituskappale. Myös siitä tuoli hyvä verrattuna siihen että sen tein minä. Yleensä kun nuo mun vaateprojektit on enemmänki tuunausta kuin uuden tekemistä. Ja jos alusta täytyy aloittaa jonkun vaatteen kasaaminen niin yleensä siitä ei tule mitään tai jää sitten kesken. Eli nyt olen kyllä positiivisesti yllättynyt
itseeni :) Ja  sitten kuvaa.

Niin mikä oikeus?

Tänään luin päivällä taas yhden uutisen joka kertoi lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies oli käyttänyt kolmen vuoden ajan 13-16 vuotiasta tyttöä seksuaalisesti hyväkseen. Tästä kaikesta mies oli tuomittu maksamaan 5000 euroa vahingonkorvausta tytölle. Lisäksi hänet oli tuomittu kahden vuoden EHDOLLISEEN vankeusrangaistukseen. Alunperin tuomiota oli esitetty kaksivuotisena ehdottomana vankeutena ja vahingonkorvauksina, mutta neljästä valamiehestä kaksi oli äänestänyt lievemmän tuomion puolesta. Äänien mennessä tasan langetetaan tuomioista lievempi.

En todellakaan ymmärrä missä kohtaa tässä oikeus toteutuu. Tuomio on EHDONALAISTA ja korvausten summakin naurettavan pieni. En uskalla edes alkaa miettimään kuinka paljon sekä henkistä että fyysistä kipua tämä tyttö on saanut noiden kolmen vuoden aikana kokea. Tämän ns. vankeustuomion pituus ei ole edes yhtä pitkä kuin tytön kärsimä aika. En toki yritä sanoa että hyväksikäyttöä olisi tapahtunut joka päivä mutta eikö yksikin kerta ole liikaa? Kolmen vuoden lisäksi todennäköisesti tytön koko elämä on enemmän tai nähemmän pilalla ja traumat todennäköisesti kestävät kuolemaan asti. Ja kun ottaa vielä huomioon sen että viranomaisten lausunnon mukaan hyväksikäyttötilanteissa todella harvoin hyväksikäyttäjä on joku muu kuin lapsen läheinen. Eiköhän siinä mene luottamus ihmisiin aika hyvin pirstaleiksi kun joku läheinen ihminen tekee noin pahasti väärin ja satuttaa.

Tuomion lieventymiseen vaikutti jutun mukaan kaksi seikkaa. Se, että tekijä oli ensikertalainen sekä se, että tekijä oli itse edesauttanut tapauksen selviämistä. SIIS HALOO!!! Mikä ensikertalainen on enää tyyppi joka on harrastanut sairasta toimintaansa kolmen vuoden ajan? Ja millä tavalla se että on itse auttanut poliisia asian selvittämisessä enää sitä tyttöä auttaa? No ei kyllä millään tavalla. Voiko tästä nyt vetää sen johtopäätöksen, että voi ihan vapaasti raiskata lapsen ja ilmoittaa poliisille; että joo raiskasin tuossa lapsen ja joo oli muuten eka kerta niin sitten ei tarvi juuri muuta kuin käydä oikeussalissa istumassa ja sanoo moro? Maksella sitten vähän euroja ja asia unohdetaan eikä nimeäkään edes julkaista missään mediassa kun tekijäähän tietysti täytyy suojella.

Eikö vaihteeksi voisi näitä tällaisia tuomioita langetettaessa miettiä sitä uhria ja mitä se on saanut kokea ja miten tapahtunut vaikuttaa myöhempään elämään ja lasten tapauksessa henkiseen kasvuun ja kehitykseen? Toivottavasti tämän tytön vanhemmat tajuavat valittaa tuomiosta. Itse ainakin tekisin niin jos minulla olisi lapsi ja häntä olisi käytetty hyväksi.

Ilmeisesti enää ei mietitä sitä onko jutussa jotakin raskauttavia asianhaaroja vaan otetaan vain kaikki mikä suinkin voi tuomiota lieventää. Vai onko niin koskaan edes mietitty? Sama homma hyväksikäytön kuin raiskauksienkin kanssa. Raiskaustuomiotkin lievenevät vaan kokoajan ja pian varmaan pääsee olankohautuksella koko hommasta. JOku aika sitten sattui silmiin otsikko jonka mukaan raiskaustuomio oli lievennyt koska "hakkaaminen kuuluu raiskaukseen". Järjetöntä sanon minä.

Miksi en enää halua miehiä?

Tein joskus syksyllä itselleni tilin Formspringiin ja ihan hetken päästä sinne oli jo ilmestynyt ensimmäinen kysymys jostain bittiavaruudesta. Kysymys oli: "Miksi aloit yhtäkkiä lepakoksi?" vastasin tähän että enpä alkanut niinkään yllättäen ja että asiasta on kyllä ollu merkkejä jo ihan vuosia olemassa mutta päällimmäinen syy  on se että miehet vaan ei yksinkertaisesti enää kiinnosta. No, kohtapa tuliki jo toinen kysymys otaksuttavasti samasta lähteestä. "No miksi ei enää miehet kiinnosta?" Tähän vastasin jotain perusjuttuja, mutta rupesin sitten jossain välissä miettimään asiaa vähän syvällisemminkin. Tänään sitten päätin että kirjoitampa tästä aiheesta ihan blogipostauksen, että ne jotka ei vielä tiedä ja keitä kuitenki kiinnostaa asia voi sitten käydä sen täältä lukemassa.

Jos alotetaan perusasioista eli näistä ruumiillisista epäkohdista:
PENIS niillä on ja penis on yököttävä ja pallit vielä siinä lisänä. Yleensä ne on karvaiset mikä tekee niistä todella yököttäviä. Eikä se paljon auta jos ne karvat ajelee pois koska edelleenki yököttää eikä se munan ulkonäkö siitä ainakaan yhtään huokuttelevammaksi muutu. Yleesä tässä kohtaa mies myös valittaa sitä kuinka älyttömästi sheivauksen takia kutisee. Ja pituuksista en ala ees puhumaan ku onhan se nyt selvää et sopivan kokoisia peniksiä ei edes ole. On vaan niitä jotka on miesten mielestä liian pieniä ja niitä jotka on sitte täydellisiä 40cm pitkiä ja 10cm paksuja jormia jotka nyt ei sinne naisen sisälle mahdu millään. No mut eipähän oo enää liian pieni siinä vaiheessa. Ja ei, en laita peniksen kuvaa tähän. Kaikki tietää mikä se on.
PARTA on myös yksi sellainen asia mikä miehillä usein on mut luojan kiitos ei naisilla. Parta raapii ja yleensä näyttää epäsiistiltä eikä se mies  yleensä jaksa/ehdi ajella sitä rairuohoaan naamastaan niin usein ettei se jo jossain vaiheessa kerkeäis naista, tässä tapauksessa minua ärsyttämään.
 Ja sitten on ne kaikki loput KARVAT mitä miehillä kropassaan on. Onhan niitä toki naisillakin mutta ne joko on aika huomaamattoman vaaleita joillain onnellisilla yksilöillä tai sitten naiset vaan jaksaa pitää ne poissa.
 Ja mieheiltä puuttuu ainaki se yks asia mikä tekee naisen kropasta vaan niin paljon houkuttelevamman eli TISSIT. Ja jos miehellä nyt sattuu olemaan tissit niin hyi olkoon kun ne on ne avuttomat miestissit jotka ei koskaan seksikkäät vaan aiheuttaa vaan inhoa ja halua olla katsomatta.
Ja niin, tuntuu olevan totta väite, että miehillä on paljon vähemmän verta kuin naisilla kun se veri ei riitä molempiin päihin yhtä aikaa. Jos muna on kovana niin aivotoimintaa ei ole juuri havaittavissa.


Sitten ne vielä ehkä enemmän ärsyttävät miesten piirteet. Eli ne henkiset ominaisuudet.
Miehet aliarvioi naisia säännöllisesti. Joko tahallaan tai vahingossa. Tämä asia käveli taas vastaan tänään kun mies yritti väittää tiskanneensa lautasen joka oli kuitenkin kaapissa rasvaisena ja vielä tiskivaahtoisena. Oli kuulemma yrittänyt, mutta haiskahti niin selvä selitys sieltä että tuli taas kerran mieleen että pitääkö miehet oikeasti naisia niin tyhminä että ne ei joko tajua tai sitte ne vaan sokeasti uskoo jos mies nyt vähän koittaa selittää. Ja tämä ei ollut ainoa kokomukseni tätä lajia. Oon kuitenkin yhen kaksilahkeisen kanssa avoliitossa asti ollut. Kuulin ja näin tätä tällaista usein.
Sitten, toinen synti. Säälin kerjääminen. Tulee vähän kriittisempää palautetta naisen suusta jostain asiasta niin ollaan koiran pentu ilmettä yritellen vingahtelemassa että vahinko se oli mitä nyt sitten ikinä onkaan tapahtunut. Sitten odotetaan, että nainen pyytää anteeksi kovia sanojaan ja silittää päätä ja jos ei tulee armahdusta niin painetaan nokka kohti lattiaa ja mökötetään. Tätä esiintyy myös naisilla mutta mihillä tämä on vielä raivostuttavampaa. Pahimmassa tapauksessa ruvetaan vielä pihtaamaan seksiä jos ei muuta kostokeinoa keksitä.
Sitten on synti joka hyvin usein liittyy siihen, että mihillä ei tosiaan riitä sitä verta kuin yhteen päähän kerrallaan. Eli kyvyttömyys ymmärtää tietynlaisia sanoja. Yleensä tässä kohtaa on kyseessä kieltosanat. Tämän asian voi myös liittää yhteen sen kanssa että miehen kieltosanat naisen on pakko ymmärtää. Ne ovat ehdottomia. Esimerkkitapaus: viimeisimmässä miessuhteessani tapahtui tosi monesti niin että jos minä halusin seksiä ja mies ei halunnut niin silloin ei todellakaan harrastettu seksiä. Jos taas minä en halunnut seksiä mutta mies halusi niin se on ihan sama miten monta kertaa sanoin että ei. Silloin ihan varmasti pantiin koska mies halusi. Molemmanlaisia tapauksia sattui kohtuullisen usein koska ilmeisesti meitä panetti aina eri aikaan. Mutta onko se niin vaikea tajuta että jos nainen itkee ja on itkenyt jo puolisen tuntia ja mies alkaa ehdottelemaan seksiä johon nainen sanoo ei niin se ihan oikeasti tarkoittaa että EI? No eipä tajunnut se mies. Eikä monia muitakaan juttuja.
Sitten on vielä yksi. Tästä on ihan pakko saada kirjoittaa esimerkkikeskustelu. Aika karrikoitu kylläkin.
MIES: "joku kökkö iskurepliikki"
NAINEN: "Ei kiinnosta, oon lesbo."
MIES: "Miten voit tietää et ei kiinnosta jos et oo ikinä ollu miehen kanssa?"
NAINEN: "Oon kyllä ollu miehen kanssa eikä edelleenkään kiinnosta. Tiiän varsin hyvin mitä se on"
Tässä kohtaa mieheltä tulee jompi kumpi kahdesta mahdollisesta repliikistä.
MIES: "No ethän sä sitte oo lesbo jos oot kerta ollu miehen kans." TAI "No mut mun kanssa et oo ollu."
Ja tässäkohtaa on ihan sama kumpi sieltä tulee niin joka tapauksessa mua ainaki vituttaa jos sen verran et paras ois jos jätkä vaan ottais jä häipyis kauniisti taka vasemmalle.
Tämä on taas kytköksissä täydelliseen kyvyttömyyteen ymmärtää sanaa EI.


Nyt kun on sitte käyty läpi nämä asiat jotka miehissä ei viehätä tai suorastaan ärsyttää niin muistuttelen taas että nämähän oli mun omia henkilökohtaisia käsityksiä ja mielipiteistä asiasta enkä siis yleistä näitä kenenkään muun, edes kenenkään muun lesbon mielipiteiksi. Toki yhtyä saa jos siihen tuntee tarvetta. En yritä sitäkään väittää että nämä koskis poikkeuksetta kaikkia miehiä maailmassa. Homoja ei nyt ainakaan :D vaan siis niitä miehiä kenestä mulla on kokemusta.

Ja tämän vuoksi siis en halua enää miehiä.