Mitä tekisin jos voittaisin lotossa?

Kävin juuri heittämässä sisään elämäni ensimmäiset lottorivit. Tässä äkkirikastumista odotellessa tuli sitten leikittyä sillä samalla ajatuksella jolla varmasti jokainen joskus lotonnut ihminen on joskus leikitellyt. Eli, mitä tekisin jos voittaisin lotossa. Tämän viikonlopun 10 ja puolen mijoonan euron voitollahan tekisi kyllä todella paljon yhtä ja toista.
Itse ajattelin tehdä ainakin nämä asiat:
Auttaisin läheisiäni rahallisesti
Ostaisin asunnon
Tekisin pitkän lomamatkan
Lopettaisin työttömyyskorvauksien ja asumistuen nostamisen
Maksaisin opintovelan
Hankkisin ajokortin ja auton
Lahjoittaisin rahaa tärkeiksi näkemilleni kohteille, kuten mielenterveystyö
Ja tietysti myös sijoittaisin sitä vaikka sitten tulevia sukupolvia ajatellen.

Myös joitain merkityksettömämpiä juttuja tekisin, kuten, että baarissa huutaisin suureen ääneen "Kierros kaikille". Ja tietysti sen verran harraistaisin turhamaisuutta, että uusisin koko vaatekaapin sisällön, palkkaisin personal trainerin ja kaikenlaista muuta pientä kivaa.

kaiken tämän jälkeen voisin vetäytyä elämään kivaa, rahahuolista vapaata elämää ostamaani asuntoon. Mutta koska en myöskään haluaisi tuudittaa koko elämääni pelkän rahan varaan.hankkisin todennäköisesti myös lisää koulutusta ja saattaisinpa mennä sen jälkeen myös töihin. Luultavasti menisin.

Tämä on vain haaveilua ja mitä todennäköisemmin olen viikonlopun jälkeen yhtään sen rikkaanpi kuin nytkään. Todennäköisesti köyhempi vain. Mutta haaveethan ei mitään maksa ja ainakin mulla on jaloja tarkoitusperiä mielessäni. Ja olen hieman taipuvainen pitämään hyvänä enteenä sitä, että lottoa viemään lähtiessäni tulin jättäneeksi avaimeni ja puhelimeni sissän asuntooni ja jouduin ensin häiritsemään naapuria lainatakseni puhelinta soittaakseni isännöintipalveluun. Oven sain auki mutta tästä rapsahti 15€:n maksu. Onneksi ei sentään sen isompaa. Jospa edes tuon rahan saisi tuolta veikkaukselta. Rahaahan se on vähäkin raha :D

Onko koolla väliä

Ai että, pääsen taas jännän äärelle ja hetkeksi avautumaan tästä niin ihasta asiasta. Tulin nimittäin pitkän päivän jälkeen kotiin ja avasin koneen. Pääsin pistäytyä irc-galleriassa. Joo kyllä minulla on siellä(kin) tunnukset jotka on olleet siellä varmaan siitä asti kun olin 15. No sinne oli tullut pyyntö kaveriksi joltain jätkältä. Tyyppi oli pakalla ja alkoi juttelemaan. Kyseli ensin ihan normisti fiiliksiä ja mainitsin että on ollut vähän pitkä päivä. Hän halusi minua piristää rankan päivän jälkeen ja kun ei ollut parempaakaan tekemistä niin sanoin että no saahan tuota yrittää.

Tässä vaiheessa tuli häneltä sitten tämä kysymys: "onko koolla väliä?" Hän haluasi tietää valitsisinko kahdesta miehestä mahtavan ulkonäön ja keskiverto elimellä varustetun vai ulkonäöltä keskiverto tyypin jolla on mahtava mela. Sanoin että jos olisi pakko valita jompi kumpi niin kyllä ottaisin sen ensimmäisen eli hieman vaatimattomammin etuvarustellun. Lisäsin että kylläkään pelkän ulkonäön ja kullin koon perusteella en valitsis yhtään ketään vaan vähän muutakin siihen tarvitaan.

Kävi mielessä keskustelun jatkuessa että kärsiiköhän kyseinen tyyppi jonkinlaisista lievistä itsetunto-ongelmista. Tässä matkan varrella kun olen tullut siihen tulokseen että koon merkitystä naisilta kyselevät yleensä miehistä ne joilla on joko liian pieni tai liian iso vehje. Epävarmuus on suuri. Keskivertokaverit ei juuri kysele. Voi se olla toisinkin mutta tällainen tuntuma mulla on asiasta.

Tässä sivussa tyyppi kerkesi udella minulta omistanko ja käytänkö korkokenkiä ja sanoi että itse tykkää niistä ja että kannattais laittaa esille enemmänkin sellasia kuvia joissa on korkokengät kun pojat niistä tykkää. Kerroin sitten että no minulle se poikien tykkääminen on ihan se ja sama kun en itse ole kiinnostunut niistä. "jaa, että oot vaihtanut tyttöihin?" Vastasin että joo näin on. "No mä taidan kirjoitella sitten väärälle naiselle", oli tyypin viimeinen kommentti jonka jälkeen keskustelu ruutuun ilmestyi teksti: Tämä käyttäjä on poistunut paikalta. Naureskelin itsekseni että no jopas oli läpinäkyvä tapaus. Korkokengät kiinnosti ja pillukin selvästi. Heti kun selvisi että kumpiakaan ei saa niin moikkaamatta pois paikalta. Ja itseasiassa siitä sikisi ajatus kirjoittaa tapauksesta tämä blogipostaus. Onneksi maailmassa on ihmisiä joista saa revityksi huumoria :D

Viikolopun leffaputki

Kaikkea sitä pitää taas sattua. Oon tänään viettäny oikeen kauniisti krapulapäivää ja ootellu Saaraa pääsykoereissultaan. NO sitten se tuli ja patisti mut kauppaan ja viemään roskia. Mentiin ja heitettiin roskat roskallatikkoon ja niin oli tehnyt vissiin joku muukin ku löydettiin sieltä muuttolaatikollinen leffoja. Vieläki oon ihan ihmeissäni kuka tekee tuollasta että heittää menemään noin valtavan määrän (57kpl) leffoja.

Otettiin tietysti leffat mukaan ja tuotiin kämpille. Käytiin sitten kaupasta ja tultiin haaskalle parveilemaan ja jakamaan saalista. 29 leffaa pääsi minun hellään huomaan. Ihan hyviäkin elokuvia oli siellä mut oli myös sellasia jotka ei sanoneet mulle mitään. Osan vien varmaan johonki antikvariaattiin mut parhaat tietysti pidän itelläni.

Listaanpa nyt ne leffat tähän mitkä itselleni sain:
Game Over, Wicker man, I Mr. Bean, Taalat taskuun, Dick & Jane, 300, V2 jäätynyt enkeli, Riding the bullet, Zodiac, Duutsonit elokuva, Rööperi, Saraha, Final Destination 3, Rose Red, Suspect zero, From dusk till dawn, Rat race, The Tesseract, Luunmurskaajat, Starkweather serial killer, Raid in Full, Veteen piirretty viiva, Lord of war, Switcblade romance high tension, Animal factory, Levity, Initial D, Friday night lights, A History of violence.
Melkoinen joukko leffoja siis. Riittääpähän kattelemista.

(melkein) alasti rappukäytävässä

Ei huhhuh että piti tääki päivä nähä. Ei tömmästä oikeesti voi tapahtua :D Ei helvetti oikeesti. Olin siis suihkussa ja meidän suihkuhan sijaitsee talon kellarissa. Olin jättäny kämpän oven auki niinku aina sillon ku lähen suihkuun ja sitten ku palasin sieltä pelkässä pyyhkeessä ja tohveleissa niin kappas kummaa. Ovihan oli ja pysyi lukossa eikä puhettakaan että sisällä olis ketään ollu. Ja vaikka tietysti aina kuljetan puhelinta ja avaimia mukanani suihkussa niin nyt nekin oli tietysti jääny sisälle (kuulkaa tässä kohtaa sarkasmin iloinen ja kirkas ääni). KÄmmikseni H oli kämpästä häipynyt mun suihkuttelun aikana ja laittanut oven lukkoon. Siellä minä sitten hyppelin iloisesti melkein alasti rappukäytävässä.

No mitenkäs sitten tästä selvittiin? Elikkä sielä samaisessa kellarissa sijaitsee myös sellainen kunnan yleinen kutomatila missä on kangaspuita ja mummot käy kutomassa mattoja siellä. Kuulin että siellä oli joku kun oli radio auki jakuului pauketta. Rohkeana tyttönä koputon oveen ja onnistuin säikyttämään sen mummon kun hän ajatteli että sieltä tulee joku tuttu. Eikä se tuttu varmaankaan tuu sinne pyyhkeisillään. Kauniisti sitte kysäisin että olisikos rouvalla meidän asuntolanhoitajan Toinin numeroa kun minä oon jääny oven taa. No mummolla kuulemma oli numero mutta puhelin oli jäänyt kotosalle. No mummo oli kiltti ja lähti pyörällä soittamaan sieltä kotoa. MInä istuskelin siellä kutomahuoneessa odottelemassa ja kuuntelin radiosta jotain humppakanavaa mikä siihen oli jääny päälle. En uskaltanu vaihtaa kanavaa.

No sitten alko portaista kuulumaan kolinaa ja sitten ovi avautui ja sieltähän tuli sitten koko asuntolanhoitajien kolmehenkinen komppania mukaan lukien ainoa miespuolinen ko. klaanin edustaja Jani. Kyllä siinä pienoinen nolouden poikanen meinasi hiipiä mieleen mutta kuitattiin homma huumorilla ja he avasivat minulle oven ja pääsin rauhassa laittamaan vaatteita päälle. Ei oo tuo viuhahtelu oikeen mun juttu. Ei edes pyyhe päällä.

What every MAN thinks adout apart from SEX

Tänään siis kolahti kuvainnollisesti postiluukusta kiva paketti. Postiluukkua meillä ei ole mutta paketti oli tullut koululle postilokeroon eli melkeen sama asia. Paketista kuoriutui ulos tuo kirjanen jonka nimikin on tuossa otsikossa. Hauska kirja. Kannesta käy ilmi että kirja on vallan BestSeller. Kuulemma hyvin suosittu yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Käyttävät kuulemma muitikirjana KOSKA kirjahan sisältää suunnilleen 200 sivua täynnä TYHJÄÄ. Kai se tulee halvemmaksi kuin muistikirja muuten. Mielestäni ihan hauska vitsi. Itseajattelin käyttää kirjaa samoin kuin muutkin tämän teoksen omistajat, muistikirjana.

Kirjoituskilpailuteksti

Poikkesin sivutielle

Hiki valui pitkin niskaa. Asfaltti hohti ja väreili kun katsoin kauemmas. Ihmiset tuntuivat vaeltelevan päämäärättömästi suuntaan ja toiseen. Ihmettelin, mahtoiko väkeä todella riittää harhailemaan pitkin Mannerheimintietä tällaisena päivänä?  Vielä viikko sitten tuntui, että suurin osa Helsinkiä aikoi suunnata Ruissaloon juuri tänä viikonloppuna. Taisin olla väärässä.

 Loppukesäisen keskipäivän tukahduttava helle oli painanut pumpulisen verhonsa tajuntaani. Aivot hyrisivät tyhjää, eikä mieleen tuntunut tarttuvan muuta kuin lämpö ja ajatus jostain vilpoisesta. Teki mieli juotavaa. Halutti vähentää vaatteita, mutta häveliäisyys vei voiton. Pitäisi mennä kotiin, ottaa kylmä suihku ja maata rauhassa ruohikolla.  Jatkoin kuitenkin katua eteenpäin. Mielen pohjalla pyöri ajatus siitä, että olin matkalla jonnekin. Taisi olla se päivä kun olin luvannut parturoida kaverin hiuksia. Niin sen täytyi olla.

Vähäinen tuulenvire havahdutti minut. Vedin ilmaa sieraimiini ja tunsin tuoksun. Sellaista en ollut haistanut koskaan aiemmin. Makea ja samalla suolainen. Kiihkeä. Haluttava. Nostin katseeni ja näin naisen. Korot napsahtelivat rytmikkäästi katukiviin ja hameen helma heilui. Tummat kiharat putosivat niskasta selkään ja tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Seurasin hiusputousta katseellani ja tajusin tutkivani katseellani naisen lanteita. Punastuin hieman. Onneksi nainen oli selin eikä nähnyt. 

Tajusin kulkevani nopeammin. Äskeiseen laiskaan laahustamiseen verraten lähes juoksin. Ihmettelin miksi. Eihän minulla ollut kiirettä minnekään. Kuumuus tuntui pahenevan kun liian nopean liikkumisen nostama syke kertoi keholle, että nyt ollaan vauhdissa. Nainen juoksi kadun yli vihreän valon jo vilkkuessa pahaenteisesti vaihtumisen merkiksi. Nyt pitäisi mennä suoraan jos aikoisi pysyä omalla reitillään. Olin kahden vaiheilla. Järki käski jatkaa matkaa, mutta jalat olivat jo lähteneet kulkemaan kohti suojatietä. Valo oli jo vaihtunut punaiseksi. Joutuisin odottamaan tovin ennen kuin pääsisin naisen perään. Tavoittelin häntä katseellani. Hiukset heilahtivat Kiasman kulmalla ja jatkoivat matkaa vielä toisen suojatien yli. Pystyisin näkemään hänet vielä kauas jos hän jatkaisi matkaansa suoraan. 

Kävelin huolimattomasti, juuri vastaantulijoihin vilkaisematta. Minulla oli kiintopiste; tuntemattoman naisen hiukset. Tunsin itseni tyhmäksi. En ollut nähnyt edes naisen kasvoja, en tiennyt nimeä eikä hän edes olemuksesta näyttänyt tutulta. Ja kuitenkin juoksentelin pitkin katua tällaisessa helteessä. Eihän tässä ollut mitään järkeä. Onneksi olin laittanut jalkaan tennarit. Sandaaleilla olisi ollut vielä tuskaisempaa yrittää pysyä vauhdissa. Yritin pysähtyä. Yritin muuttaa suuntaa, mutta jalat jatkoivat päättäväisesti matkaa eteenpäin. Tönäisin vahingossa vastaantulijaa. Mies huudahti jotain vihaisesti, mutten jäänyt pyytelemään anteeksi. Minut oli vallannut outo tunne; jos nyt en menisi eteenpäin jäisin katumaan sitä ikuisesti. Järki yritti vielä ottaa valtaansa takaisin ja muistutteli kaverin hiuksista. Mitäs niistä? Ehtisihän ne leikata huomennakin. Ei se varmaan ollut yhdestä päivästä kiinni.

Hämmennyin hetkeksi. Pysähdyin ja luulin jo kadottaneeni naisen. Kirosin mielessäni. Tämä oli juuri tyypillistä tuuriani. Olin jo kääntymässä takaisin kun huomasin naisen Kaivopihan kohdalla. Hän oli pysähtynyt jonkun terassin liepeille juttelemaan jonkun kanssa. Menin lähemmäksi. Näin hänen kasvonsa. Hämmästyin. Tyttöhän se vielä oli. Ehkä juuri ja juuri kahdenkymmenen ikäinen. Tunsin itseni jälleen kerran varsin tyhmäksi. Jahdata nyt pikkutyttöä pitkin keskikaupunkia. Luulisi nyt lähes kolmikymppisellä olevan sen verran järkeä, ettei hairahtuisi juoksentelemaan tuntemattomien ihmisten perässä. 

Katsoessani tytön olemusta ja kasvoja tarkemmin tajusin kuitenkin täydellisesti mikä sai minut toimimaan kuin hölmö. En ollut koskaan nähnyt sellaisia kasvoja enkä sellaista olemusta. Raukeaa, naisellisuutta huokuvaa ja itsevarmaa ryhtiä ja asentoa. Toinen lonkka työntyneenä vasemmalle ja käsi lepäämässä siinä lantion kaarella.  Silmät säkenöivät naurua ja suu hymyili ja puhui sanoja, joita en kuullut. Tajusin juuri ihastuneeni. 

Mitä?  Minäkö myönsin itselleni, että joku tuntematon tyttö kesäkuumalta kadulta oli sekoittanut pääni näin pahasti? Minähän olin ehkä maailman epäihastuvin ja sitoutumiskammoisin ihminen. Olin aina se, joka kommentoi isoon ääneen toisten iskuyrityksiä ja hoki get-a-roomia jokaiselle hellyyttä osoittavalle pariskunnalle. Säännöllisesti sain kuulla kavereilta vastakommentteja usein kovin karskista puhetyylistäni ja olemuksestani Useammin kuin kerran kaverini olivat vitsailleet minun olevan varsinainen anti-amor. Ennemminkin sain pariskunnat eroamaan kuin, että olisin saattanut yhteen yhtään ketään. Pitäisikö minun nyt pitää kiinni huolella luodusta maineestani vai heittää koko romantiikan tappaja- imago nurkkaan? Siinäpä vasta kysymys.

Jalkani tekivät päätöksen puolestani. Kun tyttö lähti liikkeelle terassin kupeelta, jalkani lähtivät seuraamaan eikä valinnan mahdollisuutta enää ollut. Nainen ylitti taas tien ja kääntyi Erottajalle. Sitten vielä vinosti ratikkapysäkin kohdalta tien yli. Minä käytin säädyllisesti suojatietä, vaikka tajusin jääväni taas jälkeen. Muutama juoksuaskel ja olin taas tytön kannoilla. 

Pysyttelin kymmenisen metriä tytön jäljessä ja mietiskelin. Puntaroin päässäni vaihtoehtoja. Minkähän ikäinen tyttö oli tarkalleen? Olikohan hän vapaa vai kenties varattu? En ollut erottanut ainakaan sormuksia, mutta eihän se kertonut mitään. Mahtoiko hän olla helsinkiläinen vai ehkä jostain aivan muualta? Ja sitten ajatukset saivat toisen suunnan. Uskaltaisinko jutella? Mitä sanoisin? Kuinka tekisin sen järkevästi, ilman, että se näyttäisin juuri siltä kuin olisin seurannut häntä vain saadakseni tehdä jonkun hyvin tökerön keskustelunavauksen ja hävetä silmät päästäni? En kai olisi niin ääliö, että menisin vain tytön eteen ja pamauttaisin ensimmäiseksi mieleen hyppäävän lauseen. Enhän?

Tyttö kääntyi taas kadunkulmasta. Ehdin vilkaista talon nurkassa olevan kadunnimen. Fredrikinkatu. Tyttö hidasti vauhtia hetkeksi ison parturiliikkeen kohdalla. Katsoi kai hinnastoa joka seisoi standissa oven vierustalla. Mieleen hiipi pelko siitä, että tyttö haaveili hiusten leikkuusta. Ja heti perään itsesyytös turhasta pelosta ja soimaus siitä kuinka kuvittelin omistavani hänet siinä määrin, että voisin esittää yhtään minkäänlaista mielipidettä hänen hiuksistaan. 

Matka jatkui ja meinasin kompastua sadevesikouruun. Huudahdin tahattomasti ja katsoin säikähtäneenä tytön perään. Hän ei ollut kuullut eikä kääntynyt katsomaan. Jatkoi vaan matkaansa. Minäkin jatkoin. En enää edes yrittänyt ymmärtää toimintaani tai pohtia olemattomia päämääriäni vaan kiinnitin katseeni tytön niskaan. Ainoa ajatus, jonka mieleeni laskin oli päätös siitä, että seuraisin tyttöä vaikka Meilahteen saakka ja kauemmaskin. Enää en pystynyt kieltämään mielihaluani jutella tytön kanssa. Se muodostui nopeasti pakkomielteeksi. 

Jälleen kadunkulma ja hetken päästä löysin itseni baarin ovelta menossa sisään tytön jäljessä. Tällä olin nuorempana käynyt lukemattomia kertoja, mutta en enää muutamaan vuoteen. Paikka tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja näytti aivan samalta kuin viitisen vuotta sittenkin. Ihmettelin yhteensattumaa ja samalla onnittelin itseäni. Tämä paikka määritteli asiakkaansa ja sehän sopi minulle. Päivisin paikka toimi kahvilana ja vasta iltaisin, siinä kahdeksan maissa avautui ristikkoinen nosto-ovi kahvilan ja yökerhon välistä. Mietin, uskaltaisinko laskeutua portaat kellarikerrokseen, jossa muistin vessojen sijaitsevan. Päätin uskaltaa.

Tyttö oli ottanut kahvin ja istunut ikkunapöytään. Tilasin tuopin ja asetuin mukamas lukemaan lehteä toiseen pöytään. Kääntelin sivuja harvakseltaan, mutten lukenut sanaakaan. Katselin tyttöä vaivihkaa. Jos hän olisi kääntänyt päätään hieman vasemmalle, hän olisi katsonut suoraan minuun. Yhtä aikaa toivoin ja pelkäsin niin tapahtuvan. Ovesta astui sisään nuori mies. Hän tervehti tyttöä ja haki kahvin. Meni sitten istumaan vastapäätä tyttöä ja aloitti keskustelun. Yritin kuunnella, mutta he puhuivat hiljaa. Tyttö hymyili ja naurahteli muutamaan kertaan. Kuuntelin naurua. En voinut mitään mielikuville joita tuo ääni herätti tajuntani pohjalla. 

Poika istui tytön seurana vartin verran ja lähti. Tyttökin nousi ja pelkäsin hetken hänen lähtevän, mutta hän käveli tiskille ja osti siiderin. Hyppäsin ylös tuolistani ja menin myös tiskille. Tilasin uuden oluen, vaikka edellinenkin oli vielä puoleksi juomatta. Keräsin rohkeutta avata edes jonkinlainen keskustelu. Koko vaivannäköni valui hukkaan kun tajusin tytön sanoneen minulle jotain. Vedin oluthörpyn väärään kurkkuun ja yskiskelin tovin ennen kuin sain suustani vastauksen. Kerroin, etten ollut käynyt täällä pitkään aikaan, mutta että nuorempana useinkin. Hän kiinnostui ja kysyi missä nykyään kävin. Luettelin muutamia paikkoja ja tyttö naurahti. Pari paikkaan kuului myös hänen vakiopaikkoihinsa. Ihmettelin olimmeko ennen tavanneet, vaikka olin aivan varma, että emme. Tyttökään ei muistanut. Hän pyysi minua istumaan seurakseen ikkunapöytään. Menin ja ihmettelin mikä oli tämä muutos syntymähuonossa onnessani. En saanut ymmärryksestä kiinni, mutten jaksanut välittää. 

-          Jake sanoi, että sä katselit mua tuolta kauempaa.

Meinasin taas tukehtua juomaani. Olin jäänyt kiinni. Nyt nolotti. Tyttö kuitenkin nauroi ja katsoi minua silmiin. Hän kysyi minkä ikäinen olin. Arastelin kertoa. Pienen kiertelyn jälkeen kerroin täyttäväni syksyllä kaksikymmentäyhdeksän. Tarkkailin tytön ilmettä. Etsin säikähdystä, mutta turhaan. Rohkaistuin kysymään hänen ikäänsä ja hämmästyin.

-         - Täytin viikko sitten kakskytviis.

Ihmettelin ääneen. Totesin luulleeni häntä nuoremmaksi, johon hän vastasi naurahtaen, että parempi niin päin. Samaa hän oli luullut minusta. Yritin kovasti pysyä tyynenä ja olla näyttämättä kokoajan kasvavaa kiinnostustani. 

-          - Onko sulla mitään suunnitelmia illaksi? Tyttö kysäisi hetken kuluttua ja hymyili. 

-          - Ei mulla mitään. Miten niin? Kysyin hämmentyneenä.

-         -  Mä ajattelin tulla tänne vähän juhlimaan niin kiinnostaisko sua liittyä seuraan?

Onnestani tokkurassa lupasin tavata tytön samassa paikassa yhdentoista aikaan. Vaihdoimme puhelinnumerot ja juttelimme vielä hetken aikaa. Sitten tyttö lähti ja vilkutti minulle vielä kadulta mennessään. Hymyilin itsekseni ja hörpin viimeisiä pisaroita tuopin pohjalta. Mielen pohjalla kupli ilo ja odotus. 

Kaivoin puhelimen taskusta. Parturointia odottava kaveri oli laittanut viestin: ”Missä sä oikeen oot? Ootko edes tulossa? Ilmoittele itsestäs.”

Näppäilin vastauksen: ”Sopiiko jos leikataan huomenna? Tuli vähän yllättävä käänne. Poikkesin vähän sivutielle.”

Voitto

Osallistuin joku aika sitten Sakustars-kilpailun kirjoittamisen ennakkosarjaan ja tänään aamulla tuli sitten kiva ylläri. Koulukuraattorimme, joka tätä kirpailuun osallistumista meidän koulussa hoisi soitti ja kysäisi, että oonkos kuullu mitään sieltä. Sanoin, että no enpä ole ja sitten tuliki se jymy-ylläri : MEIKÄ VOITTI!!!!!

Huhhuh. Sydän jätti muutaman lyönnin väliin. Ikinä ku en oo mitään tollasta voittanu. Mitään noin isoo kilpailua tai oikeen muutenkaan. Elikkä 12-14.4 suuntaan sitten sinne ihan itseensä kilpailuun vastaanottamaan palkinnon tästä hyvästä. Koulukin kuulemma jotain järjestää :) kivaa. Yksi innokas opettaja katseli ihan innoissaan netistä lisää kirjoituskilpailuja joihin se halusi, että osallistuisin. Saa nähä miten käy jos niihin sitten jotain tulee kirjoteltua.

Ehkä mä vielä joku päivä ihan oikeesti toteutan sen pitkäaikaisen unelmani ja kirjoitan sen kirjan :) sitä odotellessa.

Tekstin taidan myös sitten julkaista täällä mut vasta ens viikolla kun ne
 koulun kahvittelut on juotu :)

Oivallus Kaisaniemen puiston naispatsaasta

Lueskelin eilen aamupäivällä (kyllä, klo 14 on aamupäivä) juttuja Tove Janssonista kaikkee mielenkiintoista ja sitten löysin erään mielenkiintoisen faktan liittyen Kaisaniemen puiston naispatsaaseen:

Tän patsaan, Convolvulus nimeltään, on veistänyt kuvanveistäjän Viktor Jansson, joka nyt vaan sattuu olemaan Tove Janssonin (sen joka keksi muumit) isäukko. Patsaan mallina oli Tove, joka tuolloin oli noinkin 15-vuotias. Ja jos on vähänkään asioista selvillä niin tietää, että kyllä, lesbohan se Tove oli. Yksi syy lisää tykätä muumeista :) Eräänkin kerran taidettiin olla kesällä ja syksyllä tässä patsaan huudeilla pussikaljalla. Aika usein porukka taisi koostua lesboista. Taispa tulla itseasiassa muutaman kerran sanottua sitä patsastaki lesbopatsaaksi. Ainakin ite muistelen sanoneeni. Aika otollinen paikka lepakoiden pussikaljakokoontumiselle kun patsaan mallinakin on ollut ihan oikea lepakko ja vielä kuuluisia sellainen. Sain tästä tiedosta kivan fiiliksen & löytämisen ilon ja onnistumisen riemun siitä, että juuri minä tajusin tämän ilman, että kukaan tuli sitä kertomaan :D Pienet on lapsella ilot.

ps: kuvanki patsaasta olisin halunnu laittaa, mutta oon täällä siskon luona edelleen seuraneiteilemässä ja täällä on läppäri jossa ei oo firefoxia vaan joku vamma explorer joka ei anna kopioida kuvien url-osoitteita joten eipä sitte lisätä (tähänkään) postaukseen kuvia. Olen pettynyt.

Muok// Nyt on sitten kuvakin kun pääsin rakkaan mozillan äärelle :D