Naimalakko

Vihreät on päättäneet vetäistä melkoisen hauskasta narusta ja haastaneet suomalaiset naimalakkoon. Ei siis ole kyse varsinaisen naimisen lopettamisesta suinkaan vaan ihan vaan päätöksestä olla menemättä naimisiin tai rekisteröimättä parisuhdetta ennen kuin tähänkin ns. hyvinvointivaltioon saadaa tasa-arvoinen, sukupuolineutraali avioliittolaki, joka mahdollistais myös homoparien avioliiton. Tällä hetkellähän homoparit eivät voi avioitua keskenään vaan heille on tämä rekisteröidyn parisuhteen mahdollisuus. He eivät myöskään rekisteröinnin myötä automaattitsesti saa mahdllisuutta samaan sukunimeen eivätkä voi adoptoida lapsia. Naimalakko-adressin on tähän mennessä allekirjoittanut 2602 ihmistä. Joukosta löytyy muutama melko isokin nimi.Ihan esimerkkinä:

Anni Sinnemäki, vihreiden puheenjohtaja
Jani Toivola, näyttelijä, yrittäjä
Nanna Grundfeldt, malli
Anna Moring, Vihreiden naisten vs. pääsihteeri
Rosa Meriläinen, tietokirjailija
Kiba Lumberg, taiteilija
Mari Puoskari, vihreiden varapuheenjohtaja
Janina Andersson, kansanedustaja
Ville Niinistö, kansanedustaja
Juha Jämsä, Sateenkariperheet ry:n puheenjohtaja
Outi Hannula, Setan puheenjohtaja

Itsekkin tässä juuri tuossa painoin sitä Allekirjoita adressi-nappulaa. Henkilökohtaisesti en usko, että sukupuolineutraali avioliittolaki pysyy Suomesta poissa enää kovinkaan kauan. Kyllä siitä on jo niin paljon hälyä pidetty puoleen ja toiseen. En pitäisi yhtään mahdottomana, että jo tulevalla hallituskaudella tämä asia saataisiin nuijituksi läpi kaikenlaisista räsäs-oinosista huolimatta.Vihreät, SDP, RKP, Vasemmistoliitto ja Kokoomus kannattavat Suomessa tasa-arvoista avioliittolakia ja noiden joukosta ihan varmasti tulee vaaliehdokkaani valitsemaan keväällä.

Tässäpä linkki naimalakko-sivulle.

Ihan näin loppuun vain että enpä muista että koskaan ennen olisin ollut politiikasta edes tässä määrin kiinnostunut kuin nykyään olen. Ehkä olen aikuistumassa :D

SAARA

Kerronpas tässä nyt aikani kuluksi yhdestä elämäni monista Saaroista. Tämä kyseinen tapaus on se joka käytännöllisesti katsoen nukkuu jalkopäässäni. Hän on siis kämppikseni ja sänkymme ovat seinän vieressä peräkkäin. Saara on hauska tapaus ja hänellä on paljon hulluja ja mielenkiintoisia ideoita. Hänestä pääsee ilmoille välillä melkoisenkin hassuja ääniä ja hän osaa melko uskottavasti imitoida Munamiestä.

Saara tekee välillä hyvinkin mielenkiintoisia juttuja. Yksi niistä on ehdottomasti se että iltaisin hän peittelee meidän huoneessamme olevat kaksi telkkaria pyyhkeellä tai jollain saatavilla olevalla rievulla ja toivottaa samalla kummallekkin telkkarille hyvää yötä.
"Hyvää yötä Philips. Hyvää yötä Finlux."
Näin kuulemma siksi että hän ei pidä siitä että tv tuijottaa häntä hänen nukkuessaan. Myöskin ruudut kuulemma hohtavat pimeässä häiritsevästi. Tv-ruutujen lisäksi jän peittää kaikki mahdolliset katossa sijaitsevat reiät ettei niistä vaan mikään pääse katselemaan takaisin.

Saara

Saaralla on leluja. Ei mitään aikuisten leluja vaan figuureja. Tälläkin hetkellä kirjahyllyssämme kököttää 8 figuuria. Niiden tuijotus ei jostain syystä häiritse. Ja vielä on yksi tulossa postissa. Klaani kasvaa. Ja jos ei figuurit riitä niin Saaralla on myös oikeen kokoelma monenlaisten elukoiden luita ja purukalustoja. Omiakin hampaita hänellä on pari kappaletta purkissa.

Saaran mielestä Assasin's Creed on maailman paras ja mahtavin peli. Omien sanojensa mukaan hän on aivan awesome sauceseissa pelatessaan sitä. Kaikki tässä pelissä on mahtavaa grafiikasta musiikkiin. Saara haluaisin myös pelin logon valkotatuointina ranteeseensa. Ehkä se jonain päivänä toteutuu.

Figuurien lisäksi kirjahyllyssämme asuu myös Kosmos, Saaran ikusesti päätön pehmolelu. Se kovasti muistuttaa valkoista liskoeläintä ja sen häntä on varsin Huge. Kosmos sain alkunsa ajatustasolla noinkin kolme vuotta sitten ja ruumiillistumaan se alkoi pari vuotta sitten. Sen silmien piti aluksi olla tennispallot mutta sitten tuli IKEAn stressipallot joiden piti olla ne silmät. Kuitenkaan Kosmoksella ei ole tähänkään päivään mennessä vielä silmiä koska ei ole sitä päätäkään. Saakoon Kosmos tulevaisuudessa päänsä ja silmänsä niin sitten sekin voi kivasti tuijotella.

Kiitos Saaran meidän seinällä on myös lähes luonnollista kokoa oleva kuva alastomasta naisesta. Hän on sen piirtänyt ja se on hieno. Nainen on Saaran ystävän käyttämä hahmo nimeltä Germaine, joka on kuulemma Saksan kansan äitihahmo tai jotain sinnepäin.

Saara on antelias tapaus. Kirjoituskilpailun voiton kunniaksi hän lahjoitti minulle pienen pehmolelupöntön. Pönttö on söpö ja se asuu ikkunalaudalla. Keittiön ikkunalaudalla taas asuu Saaran viljelmät. Käsittää purkissa kasvavaa ruohosipulia ja purkin kannessa kasvavaa vihanneskrassia. Rehottaa somasti.

Saaralla on monia mielenkiintoisia pieniä harmittomia tapoja kuten ihmisten kyttäys, huomioiden tekeminen ja haistelu. Päivän huomiot summataan yhteen useimmiten ilalla tai sitten koulun jälkeen päivän mittaan pienissä erissä. Joku tuoksui jollekkin joka tuo mieleen jotain. Tai sitten joku sanoi jotain, teki jotain tai äänsi jotenkin joka sai aikaa tai muistutti jostain. Viimeaikoina huomiot ovat hyvin usein koskeneet Herra T:tä joka on Saaran luokkakaveri ja hyvin jännä tyyppi.

Kuten jo tuosta ehkä huomaa Saara on mielenkiintoinen, erikoinen ja ennen kaikkea hauska tyyppi :)

Nuotta-lehden Älä alistu-kampanja

Ajattelin jo etten tekis tästä aiheesta päivitystä mutta taidampa tehdä silti. Sen verran kovasti nyt ketuttaa tämä hössötys taas. Oon tässä miettiny taas sitä kuinka homoista sanotaan, että ne oikeen korostavat omaa homouttaan. Jotkut tekevätkin niin mutta läheskään eivät kaikki. Omasta mielestäni kuitenkin osasyynä siihen miksi homot näyttäytyvät muulle maailmalle itseään korostavana erillisenä "kulttuurinaan" on juurikin näiden homovastaisten kampanjoiden tv-keskustelujen. Kyllähän nyt ketä vaan muutakin ihmistä alkaa korpeamaan jos omaa porukkaa käydään kritisoimaan tuolla tavalla. Kyllä siinä alkaa tehdä mieli oikeuksiaan puolustaa ja puhua oman ryhmänsä puolesta. Tässä tapauksessa siinä väistämättä tulee esille se homous koska juuri sitä vastaan hyökätään. se taas on juurikin sitä homouden liiallista korostamista. Ilmeisesti.

Jokaisella tässä maassa on oikeus siihen omaan mielipiteeseen oli se sitten puolesta tai vastaan. Kuitenkin ehkä olisi ihan hyvä miettiä millaisin keinoin sitä omaa mielipidettä kannataa ilmaista. Yllättävää on myös se, että yleisissä medioissa voidaan käyttää tuollaista kieltä ja tuollaisia vertauksia kuin nyt tämän Nuotta-lehden videoissa ja muussa julkaisumateriaalissa on käytetty. Ja lopultakin se on aina kritiikki joka täytyy pitää asiallisena vaikka kuinka raivottaisi. Juttu itsessään voi olla vaikka millaista shaibaa mutta sitä saa kritisoida ja kommentoida vain hyvän maun rajoissa ja jos joku kritisoi kovemmalla kädellä niin ainakin Facebookista saattaa lentää ulos kokonaan. Näinhän siis kävi Älä alistu- kampanjaa kritisoineen Älä alistu homofobialle-facebook tapahtumalle ja sen luojalle. Tapahtuma häipyi ja käyttäjätili häipyi myös. Kuitenkin se on edelleen tämä Nuotta-lehden kampanja joka haastatteluissaan ja julkaisumateriaalissaan mm. vertaa homoja murhaajiin ja kehottaa homo- ja biseksuaalisia nuoria olemaan toteuttamatta omaa seksuaalisuuttaan. Homo saa olla kunhan ei nai samaa sukupuolta. Näin minä sen ainakin ymmärsin.

No, tämähän tietysti poiki facebookkiin taas uuden tapahtuman. Älä alistu Facebookin homofobiselle sensuurille. Itsekkin liityin tähän taoahtumaan eilen illalla jolloin tapahtumaan oli ilmoittanut osallistuvansa myös reilut 6000 muuta ihmistä. Seurasin muutaman tunniin ajan huvikseni tapahtuman jäsenkeräystä. Tunnissa siihen liittyi reilusti yli 1000 lisää ja tällä hetkellä - alle vuorokausi omasta liittymisestäni - osallistujien määrä on 21439. Huima luku sanoisin.


Myös toista lukemaa olen tässä seuraillut. Eroakirkosta.fi:n erotilastoa. Toissapäivänä 21.3 palvelun kautta oli eronnut 84 ihmistä. Normaali päivälukema on 50 pintaa. Eilen kun tämä Älä alistu-kampanja alkoi oikeen vauhdilla iskostua ihmismieliin erolukema puhui jo aivan toista kieltä. Vilkaisin tilasto ensimmäisen kerran joskus viiden aikoihin iltapäivällä. Siihenmennessä eronneiden määrää en muista mutta päivän ero ennuste hipoi 300. Parin tunnin päästä kurkkasin tilastoa uudelleen. Ennuste oli pompannut hipomaan 400. Kaiken kaikkiaan eroakirkosta.fi:n kautta erosi eilen 502 ihmistä. Ja tämän päivän tilasto on vielä karumpi. Tänään jo eronneiden lukema on vähän yli 700 ja eroennuste tältäpäivältä odottaa yli 1800 eroajaa.

Itse en ole uskonnollinen enkä kirkkoa kovinkaan paljon arvosta mutta pidän siltä näitä erolukemia melkoisen surullisina. Erityisesti tämän kohun aiheuttama erolukema on kirkolle melkoisen kova takaisku. Arkkipiispa Kari Mäkinen otti kantaa asiaan ja kielsi kirkon osallisuuden asiaan. Kuitenkin nämä Suomen Luterilainen evankeliumiyhdistys ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ovat kirkon kansainvälisen työn järjestöjä. Aijaijai, kun pahasti näyttäisi että koira kusaisi nyt oman isäntänsä kintuille. Ei ole hyvä tämä.

What every MAN thinks adout apart from SEX

Tänään siis kolahti kuvainnollisesti postiluukusta kiva paketti. Postiluukkua meillä ei ole mutta paketti oli tullut koululle postilokeroon eli melkeen sama asia. Paketista kuoriutui ulos tuo kirjanen jonka nimikin on tuossa otsikossa. Hauska kirja. Kannesta käy ilmi että kirja on vallan BestSeller. Kuulemma hyvin suosittu yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Käyttävät kuulemma muitikirjana KOSKA kirjahan sisältää suunnilleen 200 sivua täynnä TYHJÄÄ. Kai se tulee halvemmaksi kuin muistikirja muuten. Mielestäni ihan hauska vitsi. Itseajattelin käyttää kirjaa samoin kuin muutkin tämän teoksen omistajat, muistikirjana.

Rakastuin mieheen?

No se laulaja

Tämän kertainen suurten tunteideni ja hullaantumiseni kohde On siis tuo mies tuossa kuvassa eli Samuli Putro eli Zen Cafén nokkahamo joka siirtyi soolouralle 2009. Teki silloin Elämä on juhla- nimisen albumin. Tänään satuin lukemaan netistä artikkelin ko. herrasta ja kiinnostuin. Tiesin toki että hän on Zen Cafén nokkahahmo, mutta jotenkin olin kait onnistunut senruroimaan itseltäni tämän soolouralle siirtymisen. Ei sinänsä ihme koska vuonna 2009 musiikin kuunteluni rajoittui lähinnä siihen mitä ex-avokkaani sattui haluamaan kuunnella (Kotiteollisuus, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, Eppu Normaali, SIG... ja sanoi vielä itseään hevariksi. Hävetköön!) eli en nähny järkeä etsiä uutta hienoa musaa kuuneltavakseni koska sitä ei olisi kuitenkaan juuri kerennyt kuuntelemaan kaiken tuon edellä mainitun lomassa.

Sanottakoon, että herra Putron äänestä pidin kovasti jo kahvilan aikoihin ja bändin musiikista siitä hetkestä lähtien kun muistaakseni sen Todella kauniin joskus kuulin ensimmäisen kerran. Seuraava kestosuosikki oli Tavallaan jokainen on surullinen. Muistaakseni.

Tänään lukemassani artikkelissa kerrottiin että Putron uusi Elä sammu aurinko-albumi astuu päivän valoon 16.3.2011. Eli huomenna. Tässä odotellessa tässä voi hyvin kuunnella sitä edellistä joka oli mulle suoratsaan positiivinen yllätys. Oon todella kriittinen musiikin kuuntelija siinä mielessä että jos oon löytäny jonkun kiva bändin niin kuuntelen sitä enkä helposti ota uutta kuunneltavaa. Nyt kuitenkin kävi näin. Tulin, kuulin ja jäin koukkuun. Eikä edes harmita yhtään.

Laitan nyt vielä muutaman kuuntelemisen arvoisen biisin tältä Elämä on juhla-albumilta:

Mitäpä jos
Tuhkaa korulippaassa
Elämä on juhla
Hoidetaan kämppä Berliinistä

Mitäpä jos-biisistä löytyi yksi kohta joka sai mun sydämen sulamaan oikeen kunnolla. Tippakin meinasi karata silmänurkkaan.

"Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä.
Mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?"

Kirjoituskilpailuteksti

Poikkesin sivutielle

Hiki valui pitkin niskaa. Asfaltti hohti ja väreili kun katsoin kauemmas. Ihmiset tuntuivat vaeltelevan päämäärättömästi suuntaan ja toiseen. Ihmettelin, mahtoiko väkeä todella riittää harhailemaan pitkin Mannerheimintietä tällaisena päivänä?  Vielä viikko sitten tuntui, että suurin osa Helsinkiä aikoi suunnata Ruissaloon juuri tänä viikonloppuna. Taisin olla väärässä.

 Loppukesäisen keskipäivän tukahduttava helle oli painanut pumpulisen verhonsa tajuntaani. Aivot hyrisivät tyhjää, eikä mieleen tuntunut tarttuvan muuta kuin lämpö ja ajatus jostain vilpoisesta. Teki mieli juotavaa. Halutti vähentää vaatteita, mutta häveliäisyys vei voiton. Pitäisi mennä kotiin, ottaa kylmä suihku ja maata rauhassa ruohikolla.  Jatkoin kuitenkin katua eteenpäin. Mielen pohjalla pyöri ajatus siitä, että olin matkalla jonnekin. Taisi olla se päivä kun olin luvannut parturoida kaverin hiuksia. Niin sen täytyi olla.

Vähäinen tuulenvire havahdutti minut. Vedin ilmaa sieraimiini ja tunsin tuoksun. Sellaista en ollut haistanut koskaan aiemmin. Makea ja samalla suolainen. Kiihkeä. Haluttava. Nostin katseeni ja näin naisen. Korot napsahtelivat rytmikkäästi katukiviin ja hameen helma heilui. Tummat kiharat putosivat niskasta selkään ja tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Seurasin hiusputousta katseellani ja tajusin tutkivani katseellani naisen lanteita. Punastuin hieman. Onneksi nainen oli selin eikä nähnyt. 

Tajusin kulkevani nopeammin. Äskeiseen laiskaan laahustamiseen verraten lähes juoksin. Ihmettelin miksi. Eihän minulla ollut kiirettä minnekään. Kuumuus tuntui pahenevan kun liian nopean liikkumisen nostama syke kertoi keholle, että nyt ollaan vauhdissa. Nainen juoksi kadun yli vihreän valon jo vilkkuessa pahaenteisesti vaihtumisen merkiksi. Nyt pitäisi mennä suoraan jos aikoisi pysyä omalla reitillään. Olin kahden vaiheilla. Järki käski jatkaa matkaa, mutta jalat olivat jo lähteneet kulkemaan kohti suojatietä. Valo oli jo vaihtunut punaiseksi. Joutuisin odottamaan tovin ennen kuin pääsisin naisen perään. Tavoittelin häntä katseellani. Hiukset heilahtivat Kiasman kulmalla ja jatkoivat matkaa vielä toisen suojatien yli. Pystyisin näkemään hänet vielä kauas jos hän jatkaisi matkaansa suoraan. 

Kävelin huolimattomasti, juuri vastaantulijoihin vilkaisematta. Minulla oli kiintopiste; tuntemattoman naisen hiukset. Tunsin itseni tyhmäksi. En ollut nähnyt edes naisen kasvoja, en tiennyt nimeä eikä hän edes olemuksesta näyttänyt tutulta. Ja kuitenkin juoksentelin pitkin katua tällaisessa helteessä. Eihän tässä ollut mitään järkeä. Onneksi olin laittanut jalkaan tennarit. Sandaaleilla olisi ollut vielä tuskaisempaa yrittää pysyä vauhdissa. Yritin pysähtyä. Yritin muuttaa suuntaa, mutta jalat jatkoivat päättäväisesti matkaa eteenpäin. Tönäisin vahingossa vastaantulijaa. Mies huudahti jotain vihaisesti, mutten jäänyt pyytelemään anteeksi. Minut oli vallannut outo tunne; jos nyt en menisi eteenpäin jäisin katumaan sitä ikuisesti. Järki yritti vielä ottaa valtaansa takaisin ja muistutteli kaverin hiuksista. Mitäs niistä? Ehtisihän ne leikata huomennakin. Ei se varmaan ollut yhdestä päivästä kiinni.

Hämmennyin hetkeksi. Pysähdyin ja luulin jo kadottaneeni naisen. Kirosin mielessäni. Tämä oli juuri tyypillistä tuuriani. Olin jo kääntymässä takaisin kun huomasin naisen Kaivopihan kohdalla. Hän oli pysähtynyt jonkun terassin liepeille juttelemaan jonkun kanssa. Menin lähemmäksi. Näin hänen kasvonsa. Hämmästyin. Tyttöhän se vielä oli. Ehkä juuri ja juuri kahdenkymmenen ikäinen. Tunsin itseni jälleen kerran varsin tyhmäksi. Jahdata nyt pikkutyttöä pitkin keskikaupunkia. Luulisi nyt lähes kolmikymppisellä olevan sen verran järkeä, ettei hairahtuisi juoksentelemaan tuntemattomien ihmisten perässä. 

Katsoessani tytön olemusta ja kasvoja tarkemmin tajusin kuitenkin täydellisesti mikä sai minut toimimaan kuin hölmö. En ollut koskaan nähnyt sellaisia kasvoja enkä sellaista olemusta. Raukeaa, naisellisuutta huokuvaa ja itsevarmaa ryhtiä ja asentoa. Toinen lonkka työntyneenä vasemmalle ja käsi lepäämässä siinä lantion kaarella.  Silmät säkenöivät naurua ja suu hymyili ja puhui sanoja, joita en kuullut. Tajusin juuri ihastuneeni. 

Mitä?  Minäkö myönsin itselleni, että joku tuntematon tyttö kesäkuumalta kadulta oli sekoittanut pääni näin pahasti? Minähän olin ehkä maailman epäihastuvin ja sitoutumiskammoisin ihminen. Olin aina se, joka kommentoi isoon ääneen toisten iskuyrityksiä ja hoki get-a-roomia jokaiselle hellyyttä osoittavalle pariskunnalle. Säännöllisesti sain kuulla kavereilta vastakommentteja usein kovin karskista puhetyylistäni ja olemuksestani Useammin kuin kerran kaverini olivat vitsailleet minun olevan varsinainen anti-amor. Ennemminkin sain pariskunnat eroamaan kuin, että olisin saattanut yhteen yhtään ketään. Pitäisikö minun nyt pitää kiinni huolella luodusta maineestani vai heittää koko romantiikan tappaja- imago nurkkaan? Siinäpä vasta kysymys.

Jalkani tekivät päätöksen puolestani. Kun tyttö lähti liikkeelle terassin kupeelta, jalkani lähtivät seuraamaan eikä valinnan mahdollisuutta enää ollut. Nainen ylitti taas tien ja kääntyi Erottajalle. Sitten vielä vinosti ratikkapysäkin kohdalta tien yli. Minä käytin säädyllisesti suojatietä, vaikka tajusin jääväni taas jälkeen. Muutama juoksuaskel ja olin taas tytön kannoilla. 

Pysyttelin kymmenisen metriä tytön jäljessä ja mietiskelin. Puntaroin päässäni vaihtoehtoja. Minkähän ikäinen tyttö oli tarkalleen? Olikohan hän vapaa vai kenties varattu? En ollut erottanut ainakaan sormuksia, mutta eihän se kertonut mitään. Mahtoiko hän olla helsinkiläinen vai ehkä jostain aivan muualta? Ja sitten ajatukset saivat toisen suunnan. Uskaltaisinko jutella? Mitä sanoisin? Kuinka tekisin sen järkevästi, ilman, että se näyttäisin juuri siltä kuin olisin seurannut häntä vain saadakseni tehdä jonkun hyvin tökerön keskustelunavauksen ja hävetä silmät päästäni? En kai olisi niin ääliö, että menisin vain tytön eteen ja pamauttaisin ensimmäiseksi mieleen hyppäävän lauseen. Enhän?

Tyttö kääntyi taas kadunkulmasta. Ehdin vilkaista talon nurkassa olevan kadunnimen. Fredrikinkatu. Tyttö hidasti vauhtia hetkeksi ison parturiliikkeen kohdalla. Katsoi kai hinnastoa joka seisoi standissa oven vierustalla. Mieleen hiipi pelko siitä, että tyttö haaveili hiusten leikkuusta. Ja heti perään itsesyytös turhasta pelosta ja soimaus siitä kuinka kuvittelin omistavani hänet siinä määrin, että voisin esittää yhtään minkäänlaista mielipidettä hänen hiuksistaan. 

Matka jatkui ja meinasin kompastua sadevesikouruun. Huudahdin tahattomasti ja katsoin säikähtäneenä tytön perään. Hän ei ollut kuullut eikä kääntynyt katsomaan. Jatkoi vaan matkaansa. Minäkin jatkoin. En enää edes yrittänyt ymmärtää toimintaani tai pohtia olemattomia päämääriäni vaan kiinnitin katseeni tytön niskaan. Ainoa ajatus, jonka mieleeni laskin oli päätös siitä, että seuraisin tyttöä vaikka Meilahteen saakka ja kauemmaskin. Enää en pystynyt kieltämään mielihaluani jutella tytön kanssa. Se muodostui nopeasti pakkomielteeksi. 

Jälleen kadunkulma ja hetken päästä löysin itseni baarin ovelta menossa sisään tytön jäljessä. Tällä olin nuorempana käynyt lukemattomia kertoja, mutta en enää muutamaan vuoteen. Paikka tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja näytti aivan samalta kuin viitisen vuotta sittenkin. Ihmettelin yhteensattumaa ja samalla onnittelin itseäni. Tämä paikka määritteli asiakkaansa ja sehän sopi minulle. Päivisin paikka toimi kahvilana ja vasta iltaisin, siinä kahdeksan maissa avautui ristikkoinen nosto-ovi kahvilan ja yökerhon välistä. Mietin, uskaltaisinko laskeutua portaat kellarikerrokseen, jossa muistin vessojen sijaitsevan. Päätin uskaltaa.

Tyttö oli ottanut kahvin ja istunut ikkunapöytään. Tilasin tuopin ja asetuin mukamas lukemaan lehteä toiseen pöytään. Kääntelin sivuja harvakseltaan, mutten lukenut sanaakaan. Katselin tyttöä vaivihkaa. Jos hän olisi kääntänyt päätään hieman vasemmalle, hän olisi katsonut suoraan minuun. Yhtä aikaa toivoin ja pelkäsin niin tapahtuvan. Ovesta astui sisään nuori mies. Hän tervehti tyttöä ja haki kahvin. Meni sitten istumaan vastapäätä tyttöä ja aloitti keskustelun. Yritin kuunnella, mutta he puhuivat hiljaa. Tyttö hymyili ja naurahteli muutamaan kertaan. Kuuntelin naurua. En voinut mitään mielikuville joita tuo ääni herätti tajuntani pohjalla. 

Poika istui tytön seurana vartin verran ja lähti. Tyttökin nousi ja pelkäsin hetken hänen lähtevän, mutta hän käveli tiskille ja osti siiderin. Hyppäsin ylös tuolistani ja menin myös tiskille. Tilasin uuden oluen, vaikka edellinenkin oli vielä puoleksi juomatta. Keräsin rohkeutta avata edes jonkinlainen keskustelu. Koko vaivannäköni valui hukkaan kun tajusin tytön sanoneen minulle jotain. Vedin oluthörpyn väärään kurkkuun ja yskiskelin tovin ennen kuin sain suustani vastauksen. Kerroin, etten ollut käynyt täällä pitkään aikaan, mutta että nuorempana useinkin. Hän kiinnostui ja kysyi missä nykyään kävin. Luettelin muutamia paikkoja ja tyttö naurahti. Pari paikkaan kuului myös hänen vakiopaikkoihinsa. Ihmettelin olimmeko ennen tavanneet, vaikka olin aivan varma, että emme. Tyttökään ei muistanut. Hän pyysi minua istumaan seurakseen ikkunapöytään. Menin ja ihmettelin mikä oli tämä muutos syntymähuonossa onnessani. En saanut ymmärryksestä kiinni, mutten jaksanut välittää. 

-          Jake sanoi, että sä katselit mua tuolta kauempaa.

Meinasin taas tukehtua juomaani. Olin jäänyt kiinni. Nyt nolotti. Tyttö kuitenkin nauroi ja katsoi minua silmiin. Hän kysyi minkä ikäinen olin. Arastelin kertoa. Pienen kiertelyn jälkeen kerroin täyttäväni syksyllä kaksikymmentäyhdeksän. Tarkkailin tytön ilmettä. Etsin säikähdystä, mutta turhaan. Rohkaistuin kysymään hänen ikäänsä ja hämmästyin.

-         - Täytin viikko sitten kakskytviis.

Ihmettelin ääneen. Totesin luulleeni häntä nuoremmaksi, johon hän vastasi naurahtaen, että parempi niin päin. Samaa hän oli luullut minusta. Yritin kovasti pysyä tyynenä ja olla näyttämättä kokoajan kasvavaa kiinnostustani. 

-          - Onko sulla mitään suunnitelmia illaksi? Tyttö kysäisi hetken kuluttua ja hymyili. 

-          - Ei mulla mitään. Miten niin? Kysyin hämmentyneenä.

-         -  Mä ajattelin tulla tänne vähän juhlimaan niin kiinnostaisko sua liittyä seuraan?

Onnestani tokkurassa lupasin tavata tytön samassa paikassa yhdentoista aikaan. Vaihdoimme puhelinnumerot ja juttelimme vielä hetken aikaa. Sitten tyttö lähti ja vilkutti minulle vielä kadulta mennessään. Hymyilin itsekseni ja hörpin viimeisiä pisaroita tuopin pohjalta. Mielen pohjalla kupli ilo ja odotus. 

Kaivoin puhelimen taskusta. Parturointia odottava kaveri oli laittanut viestin: ”Missä sä oikeen oot? Ootko edes tulossa? Ilmoittele itsestäs.”

Näppäilin vastauksen: ”Sopiiko jos leikataan huomenna? Tuli vähän yllättävä käänne. Poikkesin vähän sivutielle.”